Thomas Elfgren - mistä milloinkin

Kaikki blogit puheenaiheesta Kilpailuttaminen

Kaikille kuuluu oikeus kotiin ja työhön

Jokaiselle nuorelle on tärkeää saada itsenäistyä ja olla osana yhteisöä. Me jokainen muistamme, kuinka olemme kantapään kautta oppineet itsenäistymisen alkeet. Meillä kaikilla tulee olla mahdollisuus työhön ja asuntoon. Nuorille vammaisille yhteiskunta asettaa kuitenkin itsenäistymiseen lisäkynnyksen.

Vanhusten hyvinvointi laitettava bisneksen teon edelle

Julkiset palvelut ovat kiihtyvällä vauhdilla siirtyneet yksityissektorin hoidettavaksi, ja yhä useammin ulkomaalaisten omistuksessa oleville pörssiyhtiöille. Verovaroja siirtyy bisnesmaailmaan ja samalla liikesalaisuuden turvin piiloon julkisuudelta.

Esperin taudista

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään, että kehitysvammaisille tilapäishoitoa tarjoava Esperin Yhteiselo-koti on joutunut sulkemaan toisen osastonsa, joka tarjoaa hoitoa yli 18-vuotiaille eri tavoin vammaisille ihmisille. Tarkastuksessa havaittiin epäkohtia tiloissa, apuvälineissä, henkilöstömitoituksessa ja laadussa. Koulutettuja työntekijöitä ei ollut riittävästi huolehtimaan yksikön molemmista kerroksista.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005996182.html

Kirjoitin yksiköstä blogissani muutama viikko sitten

Mikä siinä sotepalveluiden kilpailuttamisessa on vaikeaa?

Kerta toisensa jälkeen meille kerrotaan kuinka sotepalveluiden kuten vanhustenhoidon kilpailuttaminen on vaikeaa eivätkä kunnat osaa tehdä sitä oikein. Lukuisia ICT-alan kilpailutuksia vain yrityssektorilla tehneenä ymmärrän, etteivät kokemukseni sieltä ole suoraan verrattavissa tähän vaikeampaan alueeseen, jossa on monia merkittäviä haasteita. Kuitenkin minua kummastuttaa miksi parhaat käytännöt eivät leviä ja toisaalta sitten kunnat saa tarvittavaa tukea kilpailutuksille.

Julkista ja yksityistä

Viime päivinä on kiistelty äänekkäästi julkisten palveluiden yksityistämisestä.

Monet pitävät julkista palvelutuotantoa lähtökohtaisesti yksityistä huonompana, koska yksityiset yritykset joutuvat jatkuvasti kehittämään liiketoimintaansa menestyäkseen kilpailluilla markkinoilla. Sen sijaan kunnan ja valtion tuottamilla palveluilla ei vastaavaa kilpailupainetta ole, ja niistä tulee vääjäämättä byrokraattisia ja kankeita.

Ikäihmisten hoivan epäkohdat kitkettävä juurineen 

Hoivakoti Esperi Caren räikeiden epäkohtien lisäksi julkisuuteen on nousut useita muita vakavaia laiminlyöntejä ikäihmisten palveluissa ja kohtelussa. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman vanhuspalveluiden tila-seurantatutkimus 2014–2018 mukaan vanhustenhuollossa on epäkohtia niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Nykyisin kunnat tuottavat itse noin puolet tehostetusta palveluasumisesta ja puolet ostetaan yrityksiltä sekä muilta tahoilta kilpailuttamalla.

Esperin tautia myös vammaisten asumisessa

  • Hei, kysyisin miten tyttäreni XXX voi?
  • En tiedä?
  • Onko joku joka tietää?
  • Ei ole.
  • Onko siellä töissä ketään joka tuntee lapsia ja nuoria?
  • Ei ole.

Tällaisen puhelinkeskustelun kävin vammaisen lapseni hoitoyksikköön jokin aika sitten. Puhelua seuraavilla viikoilla kävi ilmi, että muutkin vanhemmat olivat havainneet erittäin suuria puutteita niin henkilöstön kuin saadun hoidon osalta. Ilmeisen epäpäteviä hoitajia, liian vähän hoitajia, lääkkeitä ja ruokia saamatta jne.

Kilpailuttaminen periaatteena; toimiiko se milloin ja kuinka hyvin?

Valtaosa somettajista täällä haluaa iskeä suoraan asiaan: faktoihin ja mielipiteisiin ja perusteluihin, kohteena tietty tarkoitus. Ihan hyvä niinkin.


Systeemiajattelu on sitä yleisempi pohdinnan tapa, mikä ei aina tuota valmiita ratkaisuja, mutta parhaimmillaan hyviä malleja (best practice), joista olisi iloa kaikissa sekaannuksissa.

Myydään vammaisia, vähiten tarjoavalle

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli 27.2 kokouksessaan kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden asumispalveluiden ja työ- ja päivätoiminnan kilpailuttamista. Lautakunta palautti asian valmisteluun evästyksin, mutta on hyvä huomata, ettei lautakunnan evästykset suoraan sido virkamiehiä vaan virkamiehet valmistelevat asian uudelleen päätöksentekoon.  En voinut äänestää palautuksen puolesta sillä olisin samalla hyväksynyt heikoimmassa asemassa olevien palveluiden kilpailutuksen.

En halua kaikkea

Elämäni suurin toive on, että kehitysvammainen siskoni Riikka voisi asua ja tehdä töitä hänelle tutussa ympäristössä, missä hänellä on kavereita ja hänen tarpeensa tunnetaan. Toiveeseeni pystynee samaistumaan ei ainoastaan moni kehitysvammaisen läheinen, vaan myös monet lapsiensa tulevaisuudesta huolehtivat vanhemmat. Teemme siis parhaamme läheistemme tarpeiden täyttämiseksi ja kehittääksemme inhimillisen tilanteen, jossa läheisemme voivat jatkaa elämää myös meidän kuoltuamme.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä