Miesten ja naisten välinen tasa-arvo http://willerydman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/148298/all Sat, 26 Aug 2017 09:08:55 +0300 fi Feminismiä tarvitaan yhä http://taunotiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241905-feminismia-tarvitaan-yha <p>Olen yksinhuoltajaäidin lapsi. Isäni kaatui jatkosodassa. Olin tuolloin neljän kuukauden ikäinen, joten minulla ei ole isästäni mitään muistikuvia. Isäni kuoleman jälkeen jäi äitini harteille neljän lapsen yksinhuoltajuus ja evakkomatka Viipurista Raumalle.</p><p>&nbsp;</p><p>Äidin elämä ei olut helppoa tätä ennenkään. Hän oli täysorpo ja kasvoi sukulaistensa hoivissa. Vaikka hän oli lahjakas, hän joutui taistelemaan oman koulutuksensa eteen, sillä sukulaiset eivät halunneet kustantaa tytön opiskelua. Vain poikien kouluttaminen nähtiin hyödyllisenä.</p><p>&nbsp;</p><p>Äidilläni oli pikkuveli, josta ajan myötä kehittyi tyypillinen suomalainen tuurijuoppo. Enoni pyrki olemaan minulle isän malli, huonolla menestyksellä. Selvänä hän oli kiva kaveri, mutta epäonnistui kaikissa ryhdistäytymisyrityksissään. Enoni oli äidin viides huollettava.</p><p>&nbsp;</p><p>Kasvaessani kaikki kunnolliset roolimallini olivat naisia. Kasvuympäristö heijasti suomalaista stereotypiaa: matriarkka huolehti ja otti vastuun omasta laumastaan, kun taas ryhmän aikuinen uros ryyppäsi ja rellesti, mutta kuvitteli silti jollain tapaa olevansa johtavassa asemassa.</p><p>&nbsp;</p><p>Viipurissa äitini toimi tyttölyseon rehtorina. Vanhoilla päivillään hän perusti vielä uuden koulun nuoruutensa kotikaupunkiin Poriin (Malminpään keskikoulu). Aikuisena ihmettelin tätä voimanponnistusta. Äidillä oli selitys valmiina: kaikista Suomen kaupungeista Porissa oli vähiten oppikoulupaikkoja pyrkijää kohti. Olen tavannut useita Malminpään keskikoulun käyneitä, joita äitini loputon energia auttoi elämässä eteenpäin.</p><p>&nbsp;</p><p>Monelta tuntuu unohtuvan, että sodan aikana ja sen jälkeisellä jälleenrakennuskaudella suomalainen yhteiskunta pyöri naisten voimin. Naiset hoitivat sekä palkkatyöt, kotityöt, että perheensä asiat. Suuri osa kyseisen aikakauden talouskasvusta oli naisten aikaansaamaa.</p><p>&nbsp;</p><p>On käsittämätöntä, että naisiin suhtaudutaan edelleen alempiarvoisina. Moni yhteiskunnan kriittinen toiminto pysähtyisi ilman naisia. Heitä kohdellaan halpatyövoimana ja yhteiskunnan käytössä olevina resurssina, joita voi käskyttää palvelemaan pyyteettä isänmaataan. Vaikkapa &rdquo;synnytystalkoiden&rdquo; merkeissä tai tekemällä töitä pienemmällä palkalla. Naisten arvostus näkyy erityisesti poliittisessa päätöksenteossa: jos naisia pidettäisiin tasa-arvoisina miesten kanssa, poliittisissa päättäjissä naisia olisi prosentuaalisesti yhtä suuri osa kuin väestössäkin.</p><p>&nbsp;</p><p>Perinteinen suomalainen miehen rooli yhteiskunnan vapaamatkustajana tuntuu edelleen olevan vallalla. Miehet tekevät &rdquo;suuria päätöksiä&rdquo;, mutta kaikki vastuu ja käytännön toteutus jäävät naisille. Jos päätös osoittautuu huonoksi, voidaan aina syyttää naisia. Suomalaisen miehen logiikalla on aina jollain tavalla naisten vika ja naisten velvollisuus korjata asia, jos oma elämä menee pieleen hänen itse tekemiensä valintojen takia.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomalainenkaan yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen. Feminismiä tarvitaan yhä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen yksinhuoltajaäidin lapsi. Isäni kaatui jatkosodassa. Olin tuolloin neljän kuukauden ikäinen, joten minulla ei ole isästäni mitään muistikuvia. Isäni kuoleman jälkeen jäi äitini harteille neljän lapsen yksinhuoltajuus ja evakkomatka Viipurista Raumalle.

 

Äidin elämä ei olut helppoa tätä ennenkään. Hän oli täysorpo ja kasvoi sukulaistensa hoivissa. Vaikka hän oli lahjakas, hän joutui taistelemaan oman koulutuksensa eteen, sillä sukulaiset eivät halunneet kustantaa tytön opiskelua. Vain poikien kouluttaminen nähtiin hyödyllisenä.

 

Äidilläni oli pikkuveli, josta ajan myötä kehittyi tyypillinen suomalainen tuurijuoppo. Enoni pyrki olemaan minulle isän malli, huonolla menestyksellä. Selvänä hän oli kiva kaveri, mutta epäonnistui kaikissa ryhdistäytymisyrityksissään. Enoni oli äidin viides huollettava.

 

Kasvaessani kaikki kunnolliset roolimallini olivat naisia. Kasvuympäristö heijasti suomalaista stereotypiaa: matriarkka huolehti ja otti vastuun omasta laumastaan, kun taas ryhmän aikuinen uros ryyppäsi ja rellesti, mutta kuvitteli silti jollain tapaa olevansa johtavassa asemassa.

 

Viipurissa äitini toimi tyttölyseon rehtorina. Vanhoilla päivillään hän perusti vielä uuden koulun nuoruutensa kotikaupunkiin Poriin (Malminpään keskikoulu). Aikuisena ihmettelin tätä voimanponnistusta. Äidillä oli selitys valmiina: kaikista Suomen kaupungeista Porissa oli vähiten oppikoulupaikkoja pyrkijää kohti. Olen tavannut useita Malminpään keskikoulun käyneitä, joita äitini loputon energia auttoi elämässä eteenpäin.

 

Monelta tuntuu unohtuvan, että sodan aikana ja sen jälkeisellä jälleenrakennuskaudella suomalainen yhteiskunta pyöri naisten voimin. Naiset hoitivat sekä palkkatyöt, kotityöt, että perheensä asiat. Suuri osa kyseisen aikakauden talouskasvusta oli naisten aikaansaamaa.

 

On käsittämätöntä, että naisiin suhtaudutaan edelleen alempiarvoisina. Moni yhteiskunnan kriittinen toiminto pysähtyisi ilman naisia. Heitä kohdellaan halpatyövoimana ja yhteiskunnan käytössä olevina resurssina, joita voi käskyttää palvelemaan pyyteettä isänmaataan. Vaikkapa ”synnytystalkoiden” merkeissä tai tekemällä töitä pienemmällä palkalla. Naisten arvostus näkyy erityisesti poliittisessa päätöksenteossa: jos naisia pidettäisiin tasa-arvoisina miesten kanssa, poliittisissa päättäjissä naisia olisi prosentuaalisesti yhtä suuri osa kuin väestössäkin.

 

Perinteinen suomalainen miehen rooli yhteiskunnan vapaamatkustajana tuntuu edelleen olevan vallalla. Miehet tekevät ”suuria päätöksiä”, mutta kaikki vastuu ja käytännön toteutus jäävät naisille. Jos päätös osoittautuu huonoksi, voidaan aina syyttää naisia. Suomalaisen miehen logiikalla on aina jollain tavalla naisten vika ja naisten velvollisuus korjata asia, jos oma elämä menee pieleen hänen itse tekemiensä valintojen takia.

 

Suomalainenkaan yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen. Feminismiä tarvitaan yhä.

]]>
56 http://taunotiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241905-feminismia-tarvitaan-yha#comments Kotimaa Epätasa-arvo Feminismi Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Naisten asema Sat, 26 Aug 2017 06:08:55 +0000 Tauno Tiusanen http://taunotiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241905-feminismia-tarvitaan-yha
Meidän pitää kotoutua islamilaiseen suvaitsemattomuuteen! http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210547-meidan-pitaa-kotoutua-islamilaiseen-suvaitsemattomuuteen <p><u>Islamilainen painostusryhmä MuslimStern</u>&nbsp;syyttää Facebookissa alkoholia ja naisten kevyttä pukeutumista Saksassa tapahtuneista häirintätapauksista. Painostusryhmän mukaan Saksan on kiellettävä alkoholi, jos se haluaa ehkäistä maahanmuuttajien tekemää seksuaalista väkivaltaa, kertoo <a href="http://www.dailymail.co.uk/news/article-3411641/Germans-ban-ALCOHOL-want-prevent-sex-attacks-help-North-Africans-integrate-says-Muslim-group.html" target="_blank"><em><u>Daily Mail</u></em></a>&nbsp; ja Verkkouutiset.</p> <p>MuslimStern on kommentoinut Kölnin uudenvuoden tapahtumia, joiden vuoksi peräti jo 520 naista on ilmoittanut olleensa seksuaalisen häirinnän kohteena. Ryhmän mukaan<em> &quot;naiset olivat keränneet huomiota kevyellä pukeutumisellaan, jollaiseen Pohjois-Afrikasta tulleet miehet eivät ole tottuneet&quot;.</em></p> <p>Lähinnä Saksassa toimivan muslimijärjestön mielestä<em>&nbsp;&quot;naisten tulisi miettiä, onko järkevää poistua kotoaan kevyesti pukeutuneena ja humalassa&quot;. </em>Vastuu on ryhmän mukaan tällöin naisilla itsellään.</p> <p>Minua hieman hämmästyttää naisjärjestöjen ja muiden tasa-arvoa puolustavien henkilöiden ja järjestöjen hiljaisuus&nbsp;maahantulijoiden kansanvaelluksen aiheuttamien erilaisten ongelmien&nbsp;johdosta. Toimittajat ja muut mukasuvaitsevat ovat&nbsp;kyllä pitäneet kovaa&nbsp;meteliä kaduilla rauhallisesti kävelevistä miehistä, mutta samaiset henkilöt ovat olleet lähes vaiti uhkasta mikä aiheutuu maahanmuuttajien taholta meillä vallitsevaa ja hyväksi koettua&nbsp;elämäntapaa kohtaan.</p> <p>Ehkäpä tuo hiljaisuus johtuu pikku hiljaa valkenevasta arjen todellisuudesta. Monikulttuurisuus ei ole ollut&nbsp;kivaa erilaisten kulttuurien yhteiseloa. Nyt on sormi suussa.</p> <p>Aletaan ymmärtää, että kotoutuminen kestää sukupolvien ajan, ja&nbsp;useimmiten ei&nbsp;sittenkään. Islaminuskoiset maahantulijat ovat jo nyt niin suuri vähemmistö,&nbsp;että he pystyvät toimimaan kuin &quot;valtio valtiossa&quot;.</p> <p>Euroopan mukasuvaitsevat ovat ajaneet itsensä ja&nbsp;samalla myös muut&nbsp;ansaan, jossa nyt rimpuillaan siitä irti pääsemättä.</p> <p><em>..............</em></p> <p><em>Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita</em>.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Islamilainen painostusryhmä MuslimStern syyttää Facebookissa alkoholia ja naisten kevyttä pukeutumista Saksassa tapahtuneista häirintätapauksista. Painostusryhmän mukaan Saksan on kiellettävä alkoholi, jos se haluaa ehkäistä maahanmuuttajien tekemää seksuaalista väkivaltaa, kertoo Daily Mail  ja Verkkouutiset.

MuslimStern on kommentoinut Kölnin uudenvuoden tapahtumia, joiden vuoksi peräti jo 520 naista on ilmoittanut olleensa seksuaalisen häirinnän kohteena. Ryhmän mukaan "naiset olivat keränneet huomiota kevyellä pukeutumisellaan, jollaiseen Pohjois-Afrikasta tulleet miehet eivät ole tottuneet".

Lähinnä Saksassa toimivan muslimijärjestön mielestä "naisten tulisi miettiä, onko järkevää poistua kotoaan kevyesti pukeutuneena ja humalassa". Vastuu on ryhmän mukaan tällöin naisilla itsellään.

Minua hieman hämmästyttää naisjärjestöjen ja muiden tasa-arvoa puolustavien henkilöiden ja järjestöjen hiljaisuus maahantulijoiden kansanvaelluksen aiheuttamien erilaisten ongelmien johdosta. Toimittajat ja muut mukasuvaitsevat ovat kyllä pitäneet kovaa meteliä kaduilla rauhallisesti kävelevistä miehistä, mutta samaiset henkilöt ovat olleet lähes vaiti uhkasta mikä aiheutuu maahanmuuttajien taholta meillä vallitsevaa ja hyväksi koettua elämäntapaa kohtaan.

Ehkäpä tuo hiljaisuus johtuu pikku hiljaa valkenevasta arjen todellisuudesta. Monikulttuurisuus ei ole ollut kivaa erilaisten kulttuurien yhteiseloa. Nyt on sormi suussa.

Aletaan ymmärtää, että kotoutuminen kestää sukupolvien ajan, ja useimmiten ei sittenkään. Islaminuskoiset maahantulijat ovat jo nyt niin suuri vähemmistö, että he pystyvät toimimaan kuin "valtio valtiossa".

Euroopan mukasuvaitsevat ovat ajaneet itsensä ja samalla myös muut ansaan, jossa nyt rimpuillaan siitä irti pääsemättä.

..............

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

]]>
42 http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210547-meidan-pitaa-kotoutua-islamilaiseen-suvaitsemattomuuteen#comments Islam Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Mukasuvaitsevat Seksuaalinen häirintä Mon, 25 Jan 2016 07:59:46 +0000 Reijo Tossavainen http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210547-meidan-pitaa-kotoutua-islamilaiseen-suvaitsemattomuuteen
Rohkeille miehille ja naisille http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210405-rohkeille-miehille-ja-naisille <p>Luin Iltasanomien päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoitusta, jossa hän hyvänä mammana puolustelee reppanaa&nbsp;suomalaista miestä pahoilta akoilta.</p><p><a href="http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452837238037.html"><u>Appelsinin kirjoitus on kuin pitkä juoru toisten naisten kirjoituksista ja sanomisista</u></a>.&nbsp; Niistä toisista naisista minua kiinnosti se osio, jossa Kuubassa perulainen nainen kertoi Appelsinille perulaisten naisten aseman epäkohdista. Taas pitää todeta, että muissa maissa osataan nähdä omia pulmia ja hyväksyä myös se, että ulkopuolisetkin näkevät ne, toisin kuin jotkut&nbsp;suomalaiset, jotka odottavat ja haluavat vain kehuja omasta erinomaisuudestaan.</p><p>Oli vähäsen pettymys, että Appelsin ei kertonut mitään kuubalaisten naisten asemasta vaikka Kuubassa hän olikin. Olisiko siksi, ettei Kuubasta ollut paljon kielteistä sanottavaa naisten asemasta ja silloin Appelsin olisi joutunut kehumaan sosialistista Kuubaa? Kuubalaisilla on jo pitkä perinne tasa-arvosta. En ole myöskään lukenut tai kuullut, että kuubalainen mies vaatisi kuubalaiselta naiselta kiitoksia tasa-arvosta. He ovat rakentaneet sen yhdessä toisiaan kunnioittaen. Kai näin on myös ollut Suomessa.</p><p>Ulla Appelsin vaatii suomalaisilta naisilta nöyrää asennetta suomalaista miestä kohtaan ja kiittämään häntä tasa-arvosta! Eikö sama Appelsin ole se, joka&nbsp; on ollut sitä mieltä, että Umayya&nbsp;Abu-Hannallakin on myös&nbsp;&quot;velvollisuus&quot; kiittää suomalaisia? Syynä siihen taisi oli se, että Abu-Hanna&nbsp;rohkeni esittää&nbsp;kritiikkiä yhteiskuntaa ja asenteita&nbsp;kohtaan. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaikilla kansalaisilla on yhtäläsiä velvollisuuksia, mutta myös oikeuksia. Näin kuvittelin, kunnes luin, että Appelsinin mielestä kai joidenkin kansalaisten tehtävä on vain olla kiitollisia, täyttää velvollisuuksia ilman aitoa sananvapautta.</p><p>Se, että naisten asema jossain toisessa maassa on huonompi kuin Suomessa ei merkitse sitä, että kotoperäisistä ongelmista ei saisi puhua. Puhuminen naisten ongelmista on sitä, mitä jotkut suomalaiset naiset haluavat. Sen verran mitä olen lukenut, olen ymmärtänyt niin, että moni suomalainen nainen ihmettelee, miksi silloin kun ulkomaalainen mies tekee pahaa naisille, asiasta nousee suuri meteli, mutta kun suomalainen mies tekee, silloin ollaan vaitonaisia. Rikosten tekijöitä pitää tuomita samalla tavalla. En ole lukenut mistään, että joku nainen hyväksyisi rikollista toimintaa rikosten tekijän taustan perusteella.</p><p>Näyttää siltä, että monille naisten lyöminen sanoillakin ja kansalaisoikeuksien kaventaminen syntyperän perusteella on hyväksyttävä ja jopa riemukas asia.</p><p>Arvostan rohkeita naisia ja miehiä.</p><p>Lisää aiheesta:</p><p>Toimittaja Anu Silfverbergin kolumni:</p><p><a href="http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/kolumnit/anu_silfverberg_seksuaalinen_hairinta_on_kiintea_osa_elamaa" title="http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/kolumnit/anu_silfverberg_seksuaalinen_hairinta_on_kiintea_osa_elamaa">http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/kolumnit/anu_silfverberg_...</a></p><p>Kansanedustaja Nasima Razmyarin vastaus Ulla Appelsiinille:</p><p><a href="http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2016/01/18/jotta-vahempi-rohkeus-jatkossa-riittaisi/" title="http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2016/01/18/jotta-vahempi-rohkeus-jatkossa-riittaisi/">http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2016/01/18/jotta-vahempi-rohke...</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Luin Iltasanomien päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoitusta, jossa hän hyvänä mammana puolustelee reppanaa suomalaista miestä pahoilta akoilta.

Appelsinin kirjoitus on kuin pitkä juoru toisten naisten kirjoituksista ja sanomisista.  Niistä toisista naisista minua kiinnosti se osio, jossa Kuubassa perulainen nainen kertoi Appelsinille perulaisten naisten aseman epäkohdista. Taas pitää todeta, että muissa maissa osataan nähdä omia pulmia ja hyväksyä myös se, että ulkopuolisetkin näkevät ne, toisin kuin jotkut suomalaiset, jotka odottavat ja haluavat vain kehuja omasta erinomaisuudestaan.

Oli vähäsen pettymys, että Appelsin ei kertonut mitään kuubalaisten naisten asemasta vaikka Kuubassa hän olikin. Olisiko siksi, ettei Kuubasta ollut paljon kielteistä sanottavaa naisten asemasta ja silloin Appelsin olisi joutunut kehumaan sosialistista Kuubaa? Kuubalaisilla on jo pitkä perinne tasa-arvosta. En ole myöskään lukenut tai kuullut, että kuubalainen mies vaatisi kuubalaiselta naiselta kiitoksia tasa-arvosta. He ovat rakentaneet sen yhdessä toisiaan kunnioittaen. Kai näin on myös ollut Suomessa.

Ulla Appelsin vaatii suomalaisilta naisilta nöyrää asennetta suomalaista miestä kohtaan ja kiittämään häntä tasa-arvosta! Eikö sama Appelsin ole se, joka  on ollut sitä mieltä, että Umayya Abu-Hannallakin on myös "velvollisuus" kiittää suomalaisia? Syynä siihen taisi oli se, että Abu-Hanna rohkeni esittää kritiikkiä yhteiskuntaa ja asenteita kohtaan. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaikilla kansalaisilla on yhtäläsiä velvollisuuksia, mutta myös oikeuksia. Näin kuvittelin, kunnes luin, että Appelsinin mielestä kai joidenkin kansalaisten tehtävä on vain olla kiitollisia, täyttää velvollisuuksia ilman aitoa sananvapautta.

Se, että naisten asema jossain toisessa maassa on huonompi kuin Suomessa ei merkitse sitä, että kotoperäisistä ongelmista ei saisi puhua. Puhuminen naisten ongelmista on sitä, mitä jotkut suomalaiset naiset haluavat. Sen verran mitä olen lukenut, olen ymmärtänyt niin, että moni suomalainen nainen ihmettelee, miksi silloin kun ulkomaalainen mies tekee pahaa naisille, asiasta nousee suuri meteli, mutta kun suomalainen mies tekee, silloin ollaan vaitonaisia. Rikosten tekijöitä pitää tuomita samalla tavalla. En ole lukenut mistään, että joku nainen hyväksyisi rikollista toimintaa rikosten tekijän taustan perusteella.

Näyttää siltä, että monille naisten lyöminen sanoillakin ja kansalaisoikeuksien kaventaminen syntyperän perusteella on hyväksyttävä ja jopa riemukas asia.

Arvostan rohkeita naisia ja miehiä.

Lisää aiheesta:

Toimittaja Anu Silfverbergin kolumni:

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/kolumnit/anu_silfverberg_seksuaalinen_hairinta_on_kiintea_osa_elamaa

Kansanedustaja Nasima Razmyarin vastaus Ulla Appelsiinille:

http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2016/01/18/jotta-vahempi-rohkeus-jatkossa-riittaisi/

]]>
73 http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210405-rohkeille-miehille-ja-naisille#comments Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Sananvapaus Yhdenvertaisuus Fri, 22 Jan 2016 11:54:06 +0000 Ana María Gutiérrez Sorainen http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210405-rohkeille-miehille-ja-naisille
Suomi vuonna 2055 http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208727-suomi-vuonna-2055 <p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Lainaus lukion oppikirjasta vuodelta 2055:</strong></p><p><strong>&ldquo;</strong><strong>2020-luvun suuri käänne </strong></p><p>&nbsp;</p><p>Monella elämän alueella umpikujaan menossa ollut kehitys kääntyi 2020-luvulla hyvinvointivaltioissa parempaan suuntaan ja ensimmäisenä Suomessa. Muutos tapahtui yhdistämällä toimivasti vapaus ja palkaton yhteistyö. Suureen muutokseen johtaneiden ensimmäisten vakiintuneiden yhteistyöryhmäkokeilujen käynnistäjiä olivat isojen kaupunkiseutujen hyvin koulutetut naiset. Näistä pioneereista tunnetuimpia ovat tamperelainen Päivi Virtanen ja helsinkiläinen Liisa Heinonen.</p><p>&nbsp;</p><p>Kokeilujen perustana oli analyysi, että monien ongelmien vaikutettavissa olevana, tärkeimpänä syynä oli aineellisen hyvinvoinnin lisääntymisen huomiotta jäänyt oheisvahinko: yhteistyön ja yhteistyöhön kytkeytyvän seuranpidon hyvin huomattava vähentyminen. Ongelma oli perimmiltään kvantitatiivinen, ei kvalitatiivinen tai asenteellinen.</p><p>&nbsp;</p><p>Lähiryhmä, jossa yksilö elää pääosan ajastaan, oli kutistunut muutosten hitaan kertymisen vaikutuksesta useasta kymmenestä ihmisestä keskimäärin hieman yli kahteen. Myös yksinäisyys ja sen aiheuttamat monet ongelmat olivat saman ison muutoksen oireita.</p><p>&nbsp;</p><p>Haittojen kestävä ratkaiseminen moderniin aikaan sopivalla tavalla vaati järjestelyjä, jotka jälkeenpäin katsoen ovat itsestään selviä, mutta joiden tärkeyttä ei aluksi tahdottu ymmärtää, kuten ei itse analyysiäkään, jota kutsutaan myös hyvinvoinnin oheisvahinkoteoriaksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Kun neljäs kokeiluryhmä oli toiminut menestyksellisesti kolme vuotta, niin etsimälläkään ei tahtonut enää löytyä sellaista tutkijaa, joka olisi myöntänyt joskus vastustaneensa tuota nyt yleisesti hyväksyttyä analyysiä. Asiassa kävi kuten aikoinaan aurinkokeskiselle maailmankuvalle tai alkuräjähdysteorialle eli tosiasioita parhaiten vastaava luonnontieteellinen selitys hyväksyttiin alkuvaiheen vastustuksen jälkeen.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhteiskuntatieteissä analyysin omaksuminen on tuottanut vahvan virtauksen, joka painottaa luonnon epäjatkuvuuden, lajimme pitkän historian ja biologisen lajityypin huomioonottamista sekä kvantitatiivista tarkastelua ja empiirisiä kokeiluja, joilla on selkeä päätavoite.</p><p>&nbsp;</p><p>Pioneeriryhmien perustajat oivalsivat vallitsevista uskomuksista ja alkuvaiheen melko kiihkeästä ja sitkeästä maallikkovastustuksesta huolimatta, että tarvitaan syvän, mutta lähtökohtaisesti palkattoman lähiyhteistyön elvyttämistä kotitalouksien tueksi ja että siihen osallistuvien pitää kokea toiminta paitsi hyödylliseksi &nbsp;myös turvalliseksi, miellyttäväksi ja mielenkiintoiseksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Tämä merkitsi käytännössä, että yhteistyöryhmässä voi olla enintään bussillinen eli noin 50 varsinaista jäsentä. Edelleen, että ryhmän oli oltava ikä- ja muilta ominaisuuksiltaan monipuolinen, että toiminta pitää yliresursoida eli toimia päinvastoin kuin palkallisia töitä järjestettäessä. &nbsp;Ryhmiä ei ollut kestävää rakentaa naapuruuden, sukulaisuuden tai hyväntekeväisyyden varaan. Myös erottamisen piti olla mahdollista. Toiminta piti myös rakentaa pysyväksi ja jatkuvaa kehittämistä sekä muiden ryhmien ja toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä edistäväksi. Myös kasvun ja jakautumisen ongelmat oli ratkaistava.</p><p>&nbsp;</p><p>Malliin oli erittäin tärkeää yhdistää vapaus eli varsinkin täysi-ikäisille osallistujille mahdollisuus elää suuri osa ajasta privaatisti ja myös mahdollisuus helppoon eroamiseen yhteisöstä. Tämä merkitsi, että ihmisten enemmistölle kelpaava malli ei voinut perustua yhteisötaloihin, vaan jäsenillä piti pääsääntöisesti olla omat erilliset asunnot, joiden ei tarvinnut olla edes lähellä toisiaan, mutta silti ryhmällä piti välttämättä olla oma yhteinen tila tai tiloja.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Myös yllättäviä hyötyjä</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Yhteistyömallin eksponentiaalinen yleistyminen 2020-luvun alussa johti sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmista katsoen huimiin hyötyihin.</p><p>&nbsp;</p><p>Kaikille, mutta etenkin lapsille, nuorille sekä hyvin iäkkäille muutos merkitsi varmaa ja turvallista jäsenyyttä sekä vertaisryhmässä että kaikenikäisten ihmisten ryhmässä ja vahvojen ihmissuhteiden kasvualustan rakentumista. Seurauksena oli jopa lasten parempi fyysinen kunto, koska kavereita oli riittävästi liikunnalliseen ryhmäleikkiin ja vanhemmat pystyivät tiiviin yhteistyön ansiosta vaikuttamaan lasten ajankäyttöön paljon aikaisempaa vahvemmin.</p><p>&nbsp;</p><p>Myös kielitaito parani, koska useat ryhmät värväsivät muita kieliä puhuvia au paireja. Lasten, nuorten ja hyvin iäkkäiden aseman paraneminen merkitsi muutamassa vuodessa noin 30 prosentin säästöjä sosiaali- ja terveyskuluissa. Säästöjä kertyy edelleen uuden toimintamallin kypsyessä. Edellä mainittuja pienempiä, mutta silti huomattavia säästöjä syntyi myös koulu-, varhaiskasvatus- ja päivähoitokuluissa. Jälkimmäisessä erityisesti sen vuoksi, että yhteistyöryhmät ottivat päivähoidon halukkaasti vastuulleen yhteiskunnan pienellä tuella.</p><p>&nbsp;</p><p>Aktiivi-ikäisille, aivan erityisesti pienten lasten äideille ja yksinhuoltajille, malli merkitsi mahdollisuutta elää omien taipumustensa mukaan paljon helpommin ja samalla tasa-arvoisemmin, sukupuolesta riippumatta, kuin koskaan lajin historian aikana. Tämä vaikutus sai hienon vahvistuksen viime vuosikymmenellä, kun kaksi suomalaista naista sai Nobelin palkinnot. &nbsp;Molemmat olivat yhteistyöryhmissä ja heidän lapsensa olivat alle kouluikäisiä, kun he olivat tehneet palkintoon johtaneet tutkimuksensa.</p><p>&nbsp;</p><p>Kaikki ryhmän jäsenet pääsevät säännöllisesti, mutta kohtuullisesti, ja halutessaan ja ehtiessään enemmänkin, olemaan osallisena elämään mielekkyyttä tuovassa tuttujen lasten ja vanhusten lähtökohtaisesti vastavuoroisessa auttamisessa ja muussa sosiaalisessa seuranpidossa. Tämä merkitsi myös hiljaisen tiedon aikaisempaa tehokkaampaa siirtymistä lasten hoidossa.</p><p>&nbsp;</p><p>Ruuhkavuosiongelmien hyvin selvä keveneminen johti nopeasti keskimääräisen lapsiluvun nousuun uusiutumistasolle ja vähän ylikin. Samalla ensisynnyttäjien ikä laski keskimäärin neljällä vuodella.</p><p>&nbsp;</p><p>Mukana oleville muutos merkitsi osallistumismaksusta huolimatta isoja säästöjä, joista isoimmat tulivat asumiskuluissa. Yksityisasuntojen ei tarvinnut olla enää suuria, koska varsinkin lapset olivat melko paljon ryhmän tiloissa, ryhmän retkillä tai kesänviettopaikoissa.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhteisen toiminnan määrästä oli alussa hyvin erilaisia käsityksiä, mutta käytäntö osoitti, että ryhmän koheesio edellytti kohtuullista intensiteettiä ja yhteisten tilojen hyödyntämistä varsinkin eniten tukea tarvitsevien tapauksissa. Erot yhteisen toiminnan määrässä ja luonteessa ovat kuitenkin edelleen isoja, mutta näitä eroja pidetään osoituksena dynaamisen kulttuurievoluution jatkumisesta.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Toiseksi suurimmat säästöt kotitaloudet saivat omien autojen vähenemisestä, koska sujuva yhteistyö vähensi autoilun tarvetta. Myös ryhmät hankkivat myös omia yhteisautoja. Ryhmien välille syntyi yhteistyötä esimerkiksi lasten ja vanhusten hoidossa.</p><p>&nbsp;</p><p>Tavaran ostaminen vähentyi noin 15 prosenttia. Palveluiden käyttäminen sen sijaan lisääntyi. Uusi tietotekniikka auttaa huomattavasti ryhmien toiminnan järjestämisessä.</p><p>&nbsp;</p><p>Useimmat ryhmät, joita on Suomessa nyt lähes 100 000, ovat nykyään suosittuja työnantajia. Niiden palveluksessa on tyypillisesti ainakin kaksi monitoimiapulaista, joista vähintään toinen palkataan ulkoa uusien ideoiden saamiseksi. Monilla ryhmillä on yritystoimintaa jäsenten iloksi, opiksi, virkistykseksi sekä lisäansioiden tarjoamiseksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Monet yllättyivät työelämään levinneistä vaikutuksista. Rakentavan, aikuismaisen yhteistyön harjoittaminen ajankäytön pääosassa kopioitui vääjäämättä myös ajankäytön vähäisempään osaan eli ansiotyöhön, mikä on 80/20-säännön yksi tavanomainen seuraus.</p><p>&nbsp;</p><p>Reilu käytäntö työelämässä johti hyvin joustavan työpaikkakohtaisen sopimisen yleistymiseen, minkä osana oli yrityksen voiton ison osan jakaminen työntekijöille. Silti työnantajatkin hyötyivät tästä enemmän kuin menettivät voiton jakamisen vuoksi. Useat yritykset hyötyivät yhteistyön paranemisesta niin silmiinpistävästi, että jotkut työnantajat suosittelivat työntekijöilleen liittymistä yhteistyöryhmiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhteistyön syvällinen vahvistuminen johti myös siihen, että työnantajaliittojen, ammattiliittojen ja julkisen vallan merkitys keveni melkoisesti. Myös palkkaerot kaventuivat. Palkkaerojen tasoittumista edisti myös korkea yleinen koulutustaso.</p><p>&nbsp;</p><p>Digitalisoitumisen, robotisoitumisen ja myös yhteisömallin yleistymisen vuoksi palkkatyö vähentyi. Tämä sekä yhteisömallin aikaansaama kotitalouksien pakollisten kulujen radikaali väheneminen johti siihen, että lähes 80 prosenttia palkansaajista tekee osa-aikatyötä, mutta sen lisäksi monet kokoaikaisistakin palkansaajista harjoittavat omaa, privaattia yritys-, tutkimus-, kulttuuri- &nbsp;tai kehittämistoimintaa, usein yhdessä muiden kanssa, usein muidenkin kuin samaan yhteistyöryhmään kuuluvien kanssa. Näistä lukemattomista vapaista ryhmistä ja pajoista singahtaa aika usein menestyviä kasvuyrityksiä tai muuten merkittäviä innovaatioita. &nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Mahdollisuus omien taipumusten mukaiseen elämään merkitsi isoa hyppyä kulttuurin kukoistuksessa sekä yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumisessa. Monissa järjestöissä ja puolueissa luottamushenkilöt ja toimintatapa muuttuivat olennaisesti, kun paljon aikaisempaa isompi osa jäsenistä ehti toimintaan mukaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomen bkt kasvoi kilpailukyvyn parantumisen vuoksi 2020-luvun loppupuoliskolla ja koko 2030-luvun yli 5 prosenttia vuodessa. Julkisen talouden vaje katosi historian hämäriin.</p><p>&nbsp;</p><p>Nyt ihmetellään, miten yhteiskunta on voinut joskus jopa tukea taloudellisesti lasten sekä aikuisten yksinäistymistä ja syrjäytymistä eli elämän järjestämistä ilman ihmislajille tärkeää osallisuutta eli elämistä apua ja tukea saavana että antavana, sopivan kokoisen lähiyhteisön jäsenenä. (Oppikirjalainaus päättyy tähän.)...&rdquo;</p><p><br />&nbsp;</p><p>***</p><p>Yllä osittain lainattu kirjoitukseni on kokonaisuudessaan luettavissa Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry:n - Sällskapet för framtidsstudier rf:n Futura-lehden numerossa 4/2015, s. 59-68.&nbsp; Netin kautta kirjoitus on saatavilla hyvin varustettujen kirjastojen tietokoneilla tai jos on yliopiston tmv käyttölupien haltija - esim:&nbsp;http://www.doria.fi/handle/10024/126059 &nbsp; (pysyvä osoite: <a href="http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1759056">http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1759056&nbsp;</a> ) Lehti on saatavissa paperisena myös joistakin kirjastoista sekä tilattavissa seuran toimistosta, <a href="mailto:toimisto@futurasociety.fi"><u>toimisto@futurasociety.fi </u></a></p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Lähiyhteistyön romahdusta on esitelty myös <u><a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208688-lahiyhteistyon-romahdus">edellisessä kirjoituksessani</a></u>&nbsp;sekä Tieteessä tapahtuu -lehdessä 6/2014, s. 55-58. &nbsp;Empiiristä näyttöä työnjaon syvällisen muuttamisen vaikutuksista hyvin samankaltaisessa, hitaan metamorfoosin tuottamien haittojen poistamisessa olen esitellyt <u><a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206353-onko-itsehallinto-ja-sote-alueiden-tulevien-paattajien-tehtava-mahdoton">täällä.</a></u></p><p>&nbsp;</p><p>Facebookissa on &nbsp;<a href="https://www.facebook.com/groups/205578993107030/?fref=ts"><u>Lähiyhteistyöromahdus - varasto</u></a>&nbsp;(julkinen ryhmä), jonne kerätään aiheeseen liittyviä linkkejä sekä myös linkkejä periaatteessa mahdollisiin lähiyhteistyön muutosta laajemmin ja paremmin selittäviin analyyseihin. Twitterissä ym myös &nbsp;#lähiyhteistyöromahdus.</p><p>***</p><p><a href="https://docs.google.com/document/d/1A4szBi3B_UvdaYHs5xn3CpDJJGQTAztCYQJDk9Sx3JE/edit#"><u>Tässä</u></a> on linkki kaikkien kirjoitelmieni luetteloon.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

 

Lainaus lukion oppikirjasta vuodelta 2055:

2020-luvun suuri käänne

 

Monella elämän alueella umpikujaan menossa ollut kehitys kääntyi 2020-luvulla hyvinvointivaltioissa parempaan suuntaan ja ensimmäisenä Suomessa. Muutos tapahtui yhdistämällä toimivasti vapaus ja palkaton yhteistyö. Suureen muutokseen johtaneiden ensimmäisten vakiintuneiden yhteistyöryhmäkokeilujen käynnistäjiä olivat isojen kaupunkiseutujen hyvin koulutetut naiset. Näistä pioneereista tunnetuimpia ovat tamperelainen Päivi Virtanen ja helsinkiläinen Liisa Heinonen.

 

Kokeilujen perustana oli analyysi, että monien ongelmien vaikutettavissa olevana, tärkeimpänä syynä oli aineellisen hyvinvoinnin lisääntymisen huomiotta jäänyt oheisvahinko: yhteistyön ja yhteistyöhön kytkeytyvän seuranpidon hyvin huomattava vähentyminen. Ongelma oli perimmiltään kvantitatiivinen, ei kvalitatiivinen tai asenteellinen.

 

Lähiryhmä, jossa yksilö elää pääosan ajastaan, oli kutistunut muutosten hitaan kertymisen vaikutuksesta useasta kymmenestä ihmisestä keskimäärin hieman yli kahteen. Myös yksinäisyys ja sen aiheuttamat monet ongelmat olivat saman ison muutoksen oireita.

 

Haittojen kestävä ratkaiseminen moderniin aikaan sopivalla tavalla vaati järjestelyjä, jotka jälkeenpäin katsoen ovat itsestään selviä, mutta joiden tärkeyttä ei aluksi tahdottu ymmärtää, kuten ei itse analyysiäkään, jota kutsutaan myös hyvinvoinnin oheisvahinkoteoriaksi.

 

Kun neljäs kokeiluryhmä oli toiminut menestyksellisesti kolme vuotta, niin etsimälläkään ei tahtonut enää löytyä sellaista tutkijaa, joka olisi myöntänyt joskus vastustaneensa tuota nyt yleisesti hyväksyttyä analyysiä. Asiassa kävi kuten aikoinaan aurinkokeskiselle maailmankuvalle tai alkuräjähdysteorialle eli tosiasioita parhaiten vastaava luonnontieteellinen selitys hyväksyttiin alkuvaiheen vastustuksen jälkeen.

 

Yhteiskuntatieteissä analyysin omaksuminen on tuottanut vahvan virtauksen, joka painottaa luonnon epäjatkuvuuden, lajimme pitkän historian ja biologisen lajityypin huomioonottamista sekä kvantitatiivista tarkastelua ja empiirisiä kokeiluja, joilla on selkeä päätavoite.

 

Pioneeriryhmien perustajat oivalsivat vallitsevista uskomuksista ja alkuvaiheen melko kiihkeästä ja sitkeästä maallikkovastustuksesta huolimatta, että tarvitaan syvän, mutta lähtökohtaisesti palkattoman lähiyhteistyön elvyttämistä kotitalouksien tueksi ja että siihen osallistuvien pitää kokea toiminta paitsi hyödylliseksi  myös turvalliseksi, miellyttäväksi ja mielenkiintoiseksi.

 

Tämä merkitsi käytännössä, että yhteistyöryhmässä voi olla enintään bussillinen eli noin 50 varsinaista jäsentä. Edelleen, että ryhmän oli oltava ikä- ja muilta ominaisuuksiltaan monipuolinen, että toiminta pitää yliresursoida eli toimia päinvastoin kuin palkallisia töitä järjestettäessä.  Ryhmiä ei ollut kestävää rakentaa naapuruuden, sukulaisuuden tai hyväntekeväisyyden varaan. Myös erottamisen piti olla mahdollista. Toiminta piti myös rakentaa pysyväksi ja jatkuvaa kehittämistä sekä muiden ryhmien ja toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä edistäväksi. Myös kasvun ja jakautumisen ongelmat oli ratkaistava.

 

Malliin oli erittäin tärkeää yhdistää vapaus eli varsinkin täysi-ikäisille osallistujille mahdollisuus elää suuri osa ajasta privaatisti ja myös mahdollisuus helppoon eroamiseen yhteisöstä. Tämä merkitsi, että ihmisten enemmistölle kelpaava malli ei voinut perustua yhteisötaloihin, vaan jäsenillä piti pääsääntöisesti olla omat erilliset asunnot, joiden ei tarvinnut olla edes lähellä toisiaan, mutta silti ryhmällä piti välttämättä olla oma yhteinen tila tai tiloja.

 

 

Myös yllättäviä hyötyjä

 

Yhteistyömallin eksponentiaalinen yleistyminen 2020-luvun alussa johti sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmista katsoen huimiin hyötyihin.

 

Kaikille, mutta etenkin lapsille, nuorille sekä hyvin iäkkäille muutos merkitsi varmaa ja turvallista jäsenyyttä sekä vertaisryhmässä että kaikenikäisten ihmisten ryhmässä ja vahvojen ihmissuhteiden kasvualustan rakentumista. Seurauksena oli jopa lasten parempi fyysinen kunto, koska kavereita oli riittävästi liikunnalliseen ryhmäleikkiin ja vanhemmat pystyivät tiiviin yhteistyön ansiosta vaikuttamaan lasten ajankäyttöön paljon aikaisempaa vahvemmin.

 

Myös kielitaito parani, koska useat ryhmät värväsivät muita kieliä puhuvia au paireja. Lasten, nuorten ja hyvin iäkkäiden aseman paraneminen merkitsi muutamassa vuodessa noin 30 prosentin säästöjä sosiaali- ja terveyskuluissa. Säästöjä kertyy edelleen uuden toimintamallin kypsyessä. Edellä mainittuja pienempiä, mutta silti huomattavia säästöjä syntyi myös koulu-, varhaiskasvatus- ja päivähoitokuluissa. Jälkimmäisessä erityisesti sen vuoksi, että yhteistyöryhmät ottivat päivähoidon halukkaasti vastuulleen yhteiskunnan pienellä tuella.

 

Aktiivi-ikäisille, aivan erityisesti pienten lasten äideille ja yksinhuoltajille, malli merkitsi mahdollisuutta elää omien taipumustensa mukaan paljon helpommin ja samalla tasa-arvoisemmin, sukupuolesta riippumatta, kuin koskaan lajin historian aikana. Tämä vaikutus sai hienon vahvistuksen viime vuosikymmenellä, kun kaksi suomalaista naista sai Nobelin palkinnot.  Molemmat olivat yhteistyöryhmissä ja heidän lapsensa olivat alle kouluikäisiä, kun he olivat tehneet palkintoon johtaneet tutkimuksensa.

 

Kaikki ryhmän jäsenet pääsevät säännöllisesti, mutta kohtuullisesti, ja halutessaan ja ehtiessään enemmänkin, olemaan osallisena elämään mielekkyyttä tuovassa tuttujen lasten ja vanhusten lähtökohtaisesti vastavuoroisessa auttamisessa ja muussa sosiaalisessa seuranpidossa. Tämä merkitsi myös hiljaisen tiedon aikaisempaa tehokkaampaa siirtymistä lasten hoidossa.

 

Ruuhkavuosiongelmien hyvin selvä keveneminen johti nopeasti keskimääräisen lapsiluvun nousuun uusiutumistasolle ja vähän ylikin. Samalla ensisynnyttäjien ikä laski keskimäärin neljällä vuodella.

 

Mukana oleville muutos merkitsi osallistumismaksusta huolimatta isoja säästöjä, joista isoimmat tulivat asumiskuluissa. Yksityisasuntojen ei tarvinnut olla enää suuria, koska varsinkin lapset olivat melko paljon ryhmän tiloissa, ryhmän retkillä tai kesänviettopaikoissa.

 

Yhteisen toiminnan määrästä oli alussa hyvin erilaisia käsityksiä, mutta käytäntö osoitti, että ryhmän koheesio edellytti kohtuullista intensiteettiä ja yhteisten tilojen hyödyntämistä varsinkin eniten tukea tarvitsevien tapauksissa. Erot yhteisen toiminnan määrässä ja luonteessa ovat kuitenkin edelleen isoja, mutta näitä eroja pidetään osoituksena dynaamisen kulttuurievoluution jatkumisesta. 

 

Toiseksi suurimmat säästöt kotitaloudet saivat omien autojen vähenemisestä, koska sujuva yhteistyö vähensi autoilun tarvetta. Myös ryhmät hankkivat myös omia yhteisautoja. Ryhmien välille syntyi yhteistyötä esimerkiksi lasten ja vanhusten hoidossa.

 

Tavaran ostaminen vähentyi noin 15 prosenttia. Palveluiden käyttäminen sen sijaan lisääntyi. Uusi tietotekniikka auttaa huomattavasti ryhmien toiminnan järjestämisessä.

 

Useimmat ryhmät, joita on Suomessa nyt lähes 100 000, ovat nykyään suosittuja työnantajia. Niiden palveluksessa on tyypillisesti ainakin kaksi monitoimiapulaista, joista vähintään toinen palkataan ulkoa uusien ideoiden saamiseksi. Monilla ryhmillä on yritystoimintaa jäsenten iloksi, opiksi, virkistykseksi sekä lisäansioiden tarjoamiseksi.

 

Monet yllättyivät työelämään levinneistä vaikutuksista. Rakentavan, aikuismaisen yhteistyön harjoittaminen ajankäytön pääosassa kopioitui vääjäämättä myös ajankäytön vähäisempään osaan eli ansiotyöhön, mikä on 80/20-säännön yksi tavanomainen seuraus.

 

Reilu käytäntö työelämässä johti hyvin joustavan työpaikkakohtaisen sopimisen yleistymiseen, minkä osana oli yrityksen voiton ison osan jakaminen työntekijöille. Silti työnantajatkin hyötyivät tästä enemmän kuin menettivät voiton jakamisen vuoksi. Useat yritykset hyötyivät yhteistyön paranemisesta niin silmiinpistävästi, että jotkut työnantajat suosittelivat työntekijöilleen liittymistä yhteistyöryhmiin.

 

Yhteistyön syvällinen vahvistuminen johti myös siihen, että työnantajaliittojen, ammattiliittojen ja julkisen vallan merkitys keveni melkoisesti. Myös palkkaerot kaventuivat. Palkkaerojen tasoittumista edisti myös korkea yleinen koulutustaso.

 

Digitalisoitumisen, robotisoitumisen ja myös yhteisömallin yleistymisen vuoksi palkkatyö vähentyi. Tämä sekä yhteisömallin aikaansaama kotitalouksien pakollisten kulujen radikaali väheneminen johti siihen, että lähes 80 prosenttia palkansaajista tekee osa-aikatyötä, mutta sen lisäksi monet kokoaikaisistakin palkansaajista harjoittavat omaa, privaattia yritys-, tutkimus-, kulttuuri-  tai kehittämistoimintaa, usein yhdessä muiden kanssa, usein muidenkin kuin samaan yhteistyöryhmään kuuluvien kanssa. Näistä lukemattomista vapaista ryhmistä ja pajoista singahtaa aika usein menestyviä kasvuyrityksiä tai muuten merkittäviä innovaatioita.  

 

Mahdollisuus omien taipumusten mukaiseen elämään merkitsi isoa hyppyä kulttuurin kukoistuksessa sekä yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumisessa. Monissa järjestöissä ja puolueissa luottamushenkilöt ja toimintatapa muuttuivat olennaisesti, kun paljon aikaisempaa isompi osa jäsenistä ehti toimintaan mukaan.

 

Suomen bkt kasvoi kilpailukyvyn parantumisen vuoksi 2020-luvun loppupuoliskolla ja koko 2030-luvun yli 5 prosenttia vuodessa. Julkisen talouden vaje katosi historian hämäriin.

 

Nyt ihmetellään, miten yhteiskunta on voinut joskus jopa tukea taloudellisesti lasten sekä aikuisten yksinäistymistä ja syrjäytymistä eli elämän järjestämistä ilman ihmislajille tärkeää osallisuutta eli elämistä apua ja tukea saavana että antavana, sopivan kokoisen lähiyhteisön jäsenenä. (Oppikirjalainaus päättyy tähän.)...”


 

***

Yllä osittain lainattu kirjoitukseni on kokonaisuudessaan luettavissa Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry:n - Sällskapet för framtidsstudier rf:n Futura-lehden numerossa 4/2015, s. 59-68.  Netin kautta kirjoitus on saatavilla hyvin varustettujen kirjastojen tietokoneilla tai jos on yliopiston tmv käyttölupien haltija - esim: http://www.doria.fi/handle/10024/126059   (pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1759056  ) Lehti on saatavissa paperisena myös joistakin kirjastoista sekä tilattavissa seuran toimistosta, toimisto@futurasociety.fi

 

 

Lähiyhteistyön romahdusta on esitelty myös edellisessä kirjoituksessani sekä Tieteessä tapahtuu -lehdessä 6/2014, s. 55-58.  Empiiristä näyttöä työnjaon syvällisen muuttamisen vaikutuksista hyvin samankaltaisessa, hitaan metamorfoosin tuottamien haittojen poistamisessa olen esitellyt täällä.

 

Facebookissa on  Lähiyhteistyöromahdus - varasto (julkinen ryhmä), jonne kerätään aiheeseen liittyviä linkkejä sekä myös linkkejä periaatteessa mahdollisiin lähiyhteistyön muutosta laajemmin ja paremmin selittäviin analyyseihin. Twitterissä ym myös  #lähiyhteistyöromahdus.

***

Tässä on linkki kaikkien kirjoitelmieni luetteloon.

 

]]>
0 http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208727-suomi-vuonna-2055#comments Hyvinvointivaltio Lähiyhteistyöromahdus Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Oheisvahinko Taloudellinen kasvu Wed, 23 Dec 2015 06:00:00 +0000 Timo Lampinen http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208727-suomi-vuonna-2055
Lähiyhteistyön romahdus http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208688-lahiyhteistyon-romahdus <p><em>&ldquo;Universumi on suunnaton, mutta itse olen vaikuttunut myös ihmisestä itsestään,<br />hänen kyvystään ymmärtää maailmankaikkeutta. Vaivaiset satatuhatta vuotta<br />sitten esi-isämme, levottomien uskalikkojen pieni joukkio, karistivat Afrikan<br />punaisen tomun jaloistaan. Sauvaan nojaten ja kivityökalut nahkapussissa he&nbsp;<br />levittäytyivät ympäri maapalloa. Ja tässä me nyt olemme, heidän jälkeläisensä,<br />käsi lattemukin korvassa, älypuhelinta näpläten jutustelemassa<br />maailmankaikkeuden ensimmäisestä sekunnista arkitodellisuudessa, joka on<br />kaikin tavoin tieteen saavutusten lävistämä.&quot;​&#39;</em></p><p><em>&nbsp; &nbsp;&nbsp;</em><em>&nbsp;&nbsp; &nbsp;</em><em>&nbsp;&nbsp; &nbsp;</em>Kari Enqvist: Ensimmäinen sekunti, s. 206-207</p><p><br />&nbsp;</p><p><strong>Romahdus tapahtui vasta sähkön aikakaudella</strong></p><p>&nbsp;</p><p><em>&ldquo;Syvällisempi ja ajallisesti kauemmas ulottuva tarkastelu osoitti, että tehtävät<br />olivat muuttuneet runsaan sadan vuoden aikana pienin askelin, mutta<br />kokonaisuutta katsoen hyvin paljon. Esimerkiksi tieto- ja muun tekniikan<br />käyttöönoton johdosta.&quot;</em></p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;</p><p>Ihmislaji valloitti kaikki ilmastovyöhykkeet noin 50:n ihmisen ryhmissä jo esihistoriallisena aikana. Onnistumisen yksi välttämätön ehto oli epäilemättä joustava yhteistyö elossapitoryhmän sisällä. Kaikki pääsivät ja joutuivat käytännössä osallistumaan kykyjensä ja voimiensa mukaisesti elannon hankintaan, vaatteiden sekä työ- ja tarvekalujen valmistamiseen ja muuhunkin tekemiseen. Antropologien laskelmien mukaan naiset hankkivat noin puolet ravinnosta.</p><p>&nbsp;</p><p>Maanviljelyyn siirtyminen lisäsi ravinnon ylijäämää ja mahdollisti paljon aikaisempaa syvemmän erikoistumisen ja eriarvoistumisen. Vasta hyvinvointiyhteiskunnan synty teollistumisen ja &nbsp;kaupungistumisen myötä eriytti ansiotyön sekä vaatteiden ja työ- ja tarvekalujen valmistuksen ryhmän ulkopuolelle. &nbsp;Lisäksi hyvin monet sinänsä myönteiset muutokset ovat vähentäneet yhteistyön tarpeen monissa muissakin suhteissa hyvin vähäiseksi (<a href="https://docs.google.com/presentation/d/1rVN8yFCNuD4jYsW3T-1ELNxYSurEiZIrIYFmdI9RU90/edit#slide=id.gea7a63ffa_0_6"><u>katso kuva</u></a>). Tieteen ja tekniikan huiman kehityksen oheisvahinkona yhteistyö ja sen tarve on romahtanut. Esimerkiksi edes uutisten vuoksi ei tarvitse enää olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Muutosten seurauksena ryhmä on voinut supistua jopa vain yhdeksi ihmiseksi tai pariskunnaksi tai pariskunnaksi yhden tai kahden lapsen kanssa.</p><p>&nbsp;</p><p>Päätoimisesti kodin ja lasten hoitamiseen keskittyvä äidin toimenkuva syntyi käytännössä vasta teollistumisen alettua kaupunkien työläisluokan keskuuteen. Ihannekuva ja samalla virheellinen menneisyyskuva kodin ja lasten hoitamiseen päätoimisesti keskittyneestä äidistä syntyi ylempien yhteiskuntaluokkien parissa ja sen (menneisyyteen ja myös ajankohtaan liittyvä) tosiasiatiedon vastaisuus palveli monien aikalaisten, myös työläisluokan äitien, tavoitteita ainakin lyhyellä tähtäimellä (<a href="https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/11020/abstract.pdf?sequence=1"><u>katso lisää täältä</u></a>). Ihannekuvaa ja sen edelleen sitkeästi jatkuvaa perustelua virheellisillä väitteillä voi pitää myös reaktiona ryhmän rajun pienentymisen ja tehtäväkadon aiheuttamaan turvattomuuden tunteeseen.</p><p>&nbsp;</p><p>Ryhmän piirissä tehtäväksi yksin tai harvojen kumppanien kanssa on jäänyt 80-100 prosenttia vuoden tunneista käsittävänä aikana hyvin vähän tehtäviä. Harvoja isompia jäljellä olevia, mutta välttämättömiä tehtäviä on lasten ja vanhusten hoitaminen tai auttaminen. Pienten lasten ja eniten hoivaa tarvitsevien vanhusten osalta kyse on 7/24 -tarpeesta, jota lyhentää ryhmän näkökulmasta katsoen mahdollinen lasten päivähoito kotitalouden ulkopuolella enintään 20 prosenttia vuoden tunneista.</p><p>&nbsp;</p><p>Hoivatyö on lisäksi siirtynyt ryhmien pienentymisen seurauksena suurelta osin aivan eri tekijöille kuin perinteellisessä toimintamallissa, jossa hoivatyöt kuuluivat pääosin muille kuin parhaassa työiässä oleville ryhmän jäsenille, joille tämä tehtävä siirtyi ja joiden osalta puhutaan nyt ruuhkavuosi-ilmiöstä. Nykyinen tilanne poikkeaa myös hoivan kohteiden näkökulmasta katsoen hyvin paljon perinteellisestä, sillä parin työikäisen ihmisen seura on vain aneeminen varjo perinteen osoittamasta monipuolisesta, tutusta seurasta. Toisaalta samaan aikaan monet voivat huonosti mielekkään tekemisen ja sosiaalisen seuranpidon puutteen vuoksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Hoivatehtävien keskittyminen pienelle osalle ihmisisistä ja ryhmistä on johtanut siihen, että julkinen sektori on joutunut järjestämään palveluita lievittämään joustamattomaksi muuttuneen työnjaon haittoja ja korjaamaan sen aiheuttamia monia ongelmia. Haittoja on yritetty lievittää myös palveluilla ja &nbsp;tulonsiirroilla, joista osa jopa niukentaa yhteistyötä.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhteistyön romahdus elämän pääosassa on suuri tai suurin syy myös monille muille ongelmille tai kehittämistarpeille, jotka liittyvät esimerksi kotitalouksien ja julkisen sektorin kustannuksiin, sukupuolten tasa-arvoon, eriarvoisuuteen, kansanterveyteen, yhteiskunnalliseen osallistumiseen, taloudelliseen kasvuun ja työelämän ongelmiin</p><p><br />&nbsp;</p><p><strong>Järkiperäisiä johtopäätöksiä</strong></p><p>&nbsp;</p><p><em>&ldquo;Seurauksena oli, että työn tekeminen palautui yhteisöllisemmäksi ja<br />mahdollisuus joustavaan, vastavuoroiseen ja riittävän usein toistuvaan&nbsp;<br />yhteistyöhön helpottui käytännössä huomattavasti.&quot;</em></p><p><em>&quot;Laatu ja työtyytyväisyys paranivat. Resurssitarve väheni yleensä ainakin<br />kymmeniä prosentteja, usein huomattavasti enemmänkin eli jopa<br />yli 50 prosenttia.&quot;</em></p><p>&nbsp;</p><p>Perinteellisen elossapitoryhmän raju pienentyminen ja tehtävien iso vähentyminen ovat ilmeisen vääjäämättömiä hyvinvoinnin seurauksia tai jopa edellytyksiä. Muutoksen aiheuttamia monialaisia haittoja voi kuitenkin vähentää tai poistaa vanhaa menestysreseptia eli yhteistyötä lisäämällä, jos avuksi löydetään nykyaikaan sopivia menetelmiä.</p><p>&nbsp;</p><p>Järkiperäisesti ajatellen ei ilmeisesti ole muuta mielekästä suuntaa kuin yrittää lisätä ja parantaa pysyvää, vastavuoroista ja palkatonta yhteistyötä yksilöiden ja tai kotitalouksien välillä ja siten, että ryhmäkoko pysyy tuttuuden ja turvallisuuden takaavalla tasolla. Kyse on tietenkin myös vapauden ja yhteistyön yhteensovittamisesta.</p><p>&nbsp;</p><p>Hyvin samankaltaisesta pitkän ajan kuluessa tapahtuneen yhteistyön heikentymisen onnistuneesta korjaamisesta on ainakin yksi <a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206353-onko-itsehallinto-ja-sote-alueiden-tulevien-paattajien-tehtava-mahdoton"><u>esimerkki</u></a>, ansiotyön puolelta. Todennäköisesti useita muitakin hyviä esimerkkejä on olemassa.</p><p>&nbsp;</p><p>Käytännössä yhteistyön kehittäminen on haasteellista esimerkiksi sen vuoksi, että jäljellä on hyvin vähän tekemistä lähtökohtatilanteeseen eli esiteolliseen aikaan verrattuna. Lisävaikeutta tuottaa, että suurin osa jäljelläolevasta tekemisestä on sellaista, joka perinteellisesti on ollut niukasti arvostettua, mihin viittaa vahvasti esimerkiksi palkallisen hoivatyön nykyinen palkkataso.</p><p>&nbsp;</p><p>Hyväntekeväisyysluontoista eli yksipuolista ja tai kapea-alaista apua epäilemättä tarvitaan jatkossakin, mutta ne eivät riitä, jos halutaan parantaa tilannetta selvästi enemmän ja pysyvämmin.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhteiskunnan ja muiden instituutioiden maltillinen tuki mahdollisille kokeiluille erityisesti alkuvaiheessa on suotavaa, mutta se ei saa rajoittaa yhteistyöryhmien vapautta päättää toiminnastaan. Ei pidä esimerkiksi odottaa, että ryhmien pitäisi hyväksyä jäseniä hyväntekeväisyyspohjalta. Jos lähtökohtana pidetään ryhmien autonomiaa, niin hyvien toimintamallien käytäntöjen leviäminen käytännössä jopa koko väestön keskuuteen on paljon todennäköisempää, jos toiminta tapahtuu omaehtoisesti. Näin seuraa tehokkaimmin ja nopeimmin väestötasolla esimerkiksi yksinäisyyden, eriarvoisuuden, turhien kustannusten ym. kielteisten ilmiöiden vähenemistä.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhteistyöryhmien yleistymisessä on kyse sosiaalisen tavan omaksumisesta ja leviämisestä. Nykyaikana se voi olla myös hyvin nopeaa, jos toiminta vastaa ihmisten tarpeita ja toiveita riittävän hyvin. Koulutetut naiset ovat sosiaalisten tapojen historian valossa todennäköisimpiä kokeilujen, &ldquo;vakuutuspoolien&rdquo; käynnistäjiä.</p><p><br />&nbsp;</p><p><strong>Onko uusi suunta ylipäänsä mahdollinen?</strong></p><p>&nbsp;</p><p><em>&ldquo;Pääosa asianomaisia tehtäviä tekevistä ihmisistä ja myös yksikön<br />ulkopuolisista asiantuntijoista ja organisaation omasta johdosta<br />pitivät analyysiä ja siihen sopivia toimenpiteitä alussa väärinä,<br />mahdottomina tai jopa järjettöminä.&quot;</em></p><p>&nbsp;</p><p>Moni voi tähän asti luettuaan todeta, että kirjoituksessa esitetään &nbsp;täysin utopistisia keinoja. Näihin ajatuksiin suosittelen vastalääkkeeksi havaintoa, että joustava lähiyhteistyö on käytännössä toiminut tuhansien sukupolvien ajan. Joustava lähiyhteistyö ei ole vain utopiaa. Niukan lähiyhteistyön aikaa on eletty vasta muutaman sukupolven ajan.</p><p>&nbsp;</p><p>Lähiyhteistyön syvällinen parantaminen eli onnistunut paluu lajimme vanhan menestyskonseptin käyttämiseen ei voi olla mahdotonta, jos riittävän moni ottaa sen tietoiseksi tavoitteeksi. Ihminen on päässyt kuuhun ja sekunnin murto-osien päähän alkuräjähdyksestä. Lähiyhteistyön olennaista elvyttämistä ei voi pitää näihin saavutuksiin verrattuna mitenkään ylivoimaisena. Mitään täydellistä harmoniaa tai onnelaa ei tarvitse tai pidä havitella, vain olennaisesti nykytilaa parempaa ja vakaampaa yhteistyön mallia. Antropologisen tutkimuksen piiristä löytyy runsaasti hyviä jo koeteltuja esimerkkejä keinoista. Suosittelen esimerkiksi professori Ilmari Vesterisen tutkimuksia.</p><p>&nbsp;</p><p>Vaihtoehtoisesti on sallittua ja suotavaa ideoida ja julkistaa parempi eli myös enemmän ilmiöitä kattava selitys nykyajan ongelmille ja joka selitys vielä osoittaa tehokkaiden toimenpiteiden suunnan.</p><p><br />&nbsp;</p><p><strong>Miksi on tarpeen selvittää romahduksen niukan tuntemuksen syitä?</strong></p><p>&nbsp;</p><p><em>&ldquo;Asenteet, viestintä, johtaminen ja resurssien vähyys eivät<br />siis olleet ongelmien oikeita syitä. Niihin panostaminen ei<br />ollut aina ollut aivan turhaa, mutta hyöty niistä oli parhaimmillaankin<br />vain murto-osa ydinongelmien ratkaisemisen hyödyistä. Ne eivät&nbsp;<br />parhaimmalla tavallakaan toteutettuina olisi muuttaneet<br />työyhteisön faasia. Työnjaon syvällinen muuttaminen oli&nbsp;<br />ilmeisesti ainoa tehokas ratkaisu.&quot;</em></p><p>&nbsp;</p><p>Romahduksen niukan tuntemuksen syitä kannattaa selvittää. Se edistää osaltaan lähiyhteistyön romahduksen arviointia ja sen tuottaman tilanteen muuttamista entistä kestävämmän ja toimivamman hyvinvoinnin perustaksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Syiden tarkempi selvittäminen tarjoaa hedelmällistä tutkittavaa lukuisille tutkijoille. Itselläni on esimerkiksi seuraavat kaksi toisiaan täydentävää hypoteesia ei-näkemisen selitykseksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Ensimmäinen on, että meillä ihmisillä on vahva taipumus katsella asioita liian lyhyesti, pinnallisesti sekä kulloinkin vallitsevan ajattelun mukaisesti.&rdquo;Ei nähdä metsää puilta&rdquo;. Tästä todistaa esimerkiksi jo edellä viitattu kirjoitus <a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206353-onko-itsehallinto-ja-sote-alueiden-tulevien-paattajien-tehtava-mahdoton"><u>palkkatöiden kehittämisestä</u></a>. Edellä olevat sitaatit ovat ensimmäistä lukuunottamatta tästä kirjoituksesta. Samasta taipumuksesta todistaa hauskasti professori <a href="http://www.helsinki.fi/~enqvist/artikkeli.dir/yo004.html"><u>Kari Enqvistin kirjoitus</u></a>, joka kertoo päätoimisten tutkijoiden maailmasta.</p><p>&nbsp;</p><p>Toinen on, että (tiedostamattomasti) virheellisestä tilannearviosta on ollut hyötyä monille eri tahoille, jo ilmeisesti 1800-luvulla eli aineellisen hyvinvoinnin lisääntymisen ja kansallisen heräämisen alkaessa vaikuttaa kehitykseen. Virheelliseen tilannearvioon liittyy myös paljon tunneperäisiä kytköksiä, jotka aiheuttavat sen, että ihmiset toimivat jopa omien unelmiensa vastaisesti, kun kiinnittyvät hitaan muutoksen seurauksena syntyneisiin lajin taipumusten vastaisiin käytäntöihin. On kiinnostavaa nähdä, mitä mahdolliset uudet tutkimukset osoittavat.</p><p>&nbsp;</p><p>Molempia edellä mainittuja syitä syventää ja vankistaa tiedetoimittaja Johanna Junttilan kirjoitus (HS 24.4.2017), jonka otsikko on&nbsp;<a href="http://www.hs.fi/tiede/art-2000005180311.html">&quot;Miksi fakta ei kelpaa? Kun tieto horjuttaa omaa maailmankuvaa, on helpompi päätellä se humpuukiksi kuin muuttaa uskomuksiaan.&quot;</a>&nbsp;(tämä kappale on lisätty 24.4.2017)</p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p>Analyysiä esitellään myös esimerkiksi Tulevaisuuden tutkimuksen seuran <u><a href="https://drive.google.com/file/d/0B9RU-Zt2lE9BWV8ySGlPb0Z6WW8/view?ts=5677a2f1">Futura-lehdessä 4/2015, s. 59-68</a></u>&nbsp; (löytyy myös <a href="http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1759056"><u>Elektran</u></a> kautta) sekä <u><a href="http://journal.fi/tt/article/view/48249/14024">Tieteessä tapahtuu -lehdessä 6/2014, s. 55-58</a></u>. Futuran kirjoituksessa on fiktiivinen <u><a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208727-suomi-vuonna-2055">lainaus lukion oppikirjasta vuodelta 2055.</a></u> Sen lukeminen auttanee hahmottamaan miten isoista potentiaalisista hyödyistä ja säästöistä kotitalouksille sekä julkiselle sektorille on todennäköisesti kyse (miljardeja euroja vuositasolla).&nbsp;</p><p>Analyysin ymmärtämistä voi osaltaan edistää opinnäytetyöni &nbsp;<u><a href="https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/11020/abstract.pdf?sequence=1">&quot;Vapauden tavoittelua suotuisan kehityksen uhkaamana..&quot;</a></u> tiivistelmän lukeminen. &nbsp;Työ osoittaa, että ensisijaiseksi keinoksi &quot;jäätyi&quot; ilmeisesti jo 1800-luvulla palkatun työvoiman käyttäminen lähiyhteistyön romahduksesta johtuvien keskeisten ongelmien paikkaamiseen ja jota työläisluokankin äidin lisääntyneen hoivatyöpanoksen/sidonnaisuuden piti korvata vain tilapäisluontoisesti. Palkkatyön valinta ensisijaiseksi keinoksi tapahtui aikoinaan monista ymmärrettävistä syistä (mm. yhteiskunnassa tuolloin vallinnut syvä epätasa-arvo, tekniikan ja nationalismin nousu sekä koulutuksen niukkuus) eikä tuon valinnan esim. julkiselle taloudelle tai aktiivissa työiässä olevien enemmistölle monen sukupolven päästä tuottamaa ahdinkoa voinut kukaan aikalainen ennakoida. Taustalla oli myös se, että hoivatyöt olivat perinteellisesti olleet hyvin vähän arvostettuja ja kuuluneet sukupuolten työnjaossa naisten tehtäväksi, mutta ne olivat kuitenkin siedettävämpi vaihtoehto kuin maalaisäitien raskaat ulkotyöt tai työläisluokan äideille tarjolla olleet raskaat, mutta hyvin pienipalkkaiset työt kaupungeissa.</p><p>Facebookissa on <a href="https://www.facebook.com/groups/205578993107030/?fref=ts"><u>Lähiyhteistyöromahdus - varasto</u></a>&nbsp;(julkinen ryhmä), johon kerätään<strong> </strong>lähiyhteistyön romahdusta &nbsp;koskevia linkkejä sekä myös linkkejä lähiyhteistyön muutosta laajemmin ja paremmin selittäviin analyyseihin.&nbsp;Twitterissä ym. &nbsp;#lähiyhteistyöromahdus.</p><p>***</p><p><u><a href="https://docs.google.com/document/d/1A4szBi3B_UvdaYHs5xn3CpDJJGQTAztCYQJDk9Sx3JE/edit#">Tässä</a></u> on linkki kaikkien kirjoitelmieni luetteloon.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> “Universumi on suunnaton, mutta itse olen vaikuttunut myös ihmisestä itsestään,
hänen kyvystään ymmärtää maailmankaikkeutta. Vaivaiset satatuhatta vuotta
sitten esi-isämme, levottomien uskalikkojen pieni joukkio, karistivat Afrikan
punaisen tomun jaloistaan. Sauvaan nojaten ja kivityökalut nahkapussissa he 
levittäytyivät ympäri maapalloa. Ja tässä me nyt olemme, heidän jälkeläisensä,
käsi lattemukin korvassa, älypuhelinta näpläten jutustelemassa
maailmankaikkeuden ensimmäisestä sekunnista arkitodellisuudessa, joka on
kaikin tavoin tieteen saavutusten lävistämä."​'

            Kari Enqvist: Ensimmäinen sekunti, s. 206-207


 

Romahdus tapahtui vasta sähkön aikakaudella

 

“Syvällisempi ja ajallisesti kauemmas ulottuva tarkastelu osoitti, että tehtävät
olivat muuttuneet runsaan sadan vuoden aikana pienin askelin, mutta
kokonaisuutta katsoen hyvin paljon. Esimerkiksi tieto- ja muun tekniikan
käyttöönoton johdosta."

         

Ihmislaji valloitti kaikki ilmastovyöhykkeet noin 50:n ihmisen ryhmissä jo esihistoriallisena aikana. Onnistumisen yksi välttämätön ehto oli epäilemättä joustava yhteistyö elossapitoryhmän sisällä. Kaikki pääsivät ja joutuivat käytännössä osallistumaan kykyjensä ja voimiensa mukaisesti elannon hankintaan, vaatteiden sekä työ- ja tarvekalujen valmistamiseen ja muuhunkin tekemiseen. Antropologien laskelmien mukaan naiset hankkivat noin puolet ravinnosta.

 

Maanviljelyyn siirtyminen lisäsi ravinnon ylijäämää ja mahdollisti paljon aikaisempaa syvemmän erikoistumisen ja eriarvoistumisen. Vasta hyvinvointiyhteiskunnan synty teollistumisen ja  kaupungistumisen myötä eriytti ansiotyön sekä vaatteiden ja työ- ja tarvekalujen valmistuksen ryhmän ulkopuolelle.  Lisäksi hyvin monet sinänsä myönteiset muutokset ovat vähentäneet yhteistyön tarpeen monissa muissakin suhteissa hyvin vähäiseksi (katso kuva). Tieteen ja tekniikan huiman kehityksen oheisvahinkona yhteistyö ja sen tarve on romahtanut. Esimerkiksi edes uutisten vuoksi ei tarvitse enää olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Muutosten seurauksena ryhmä on voinut supistua jopa vain yhdeksi ihmiseksi tai pariskunnaksi tai pariskunnaksi yhden tai kahden lapsen kanssa.

 

Päätoimisesti kodin ja lasten hoitamiseen keskittyvä äidin toimenkuva syntyi käytännössä vasta teollistumisen alettua kaupunkien työläisluokan keskuuteen. Ihannekuva ja samalla virheellinen menneisyyskuva kodin ja lasten hoitamiseen päätoimisesti keskittyneestä äidistä syntyi ylempien yhteiskuntaluokkien parissa ja sen (menneisyyteen ja myös ajankohtaan liittyvä) tosiasiatiedon vastaisuus palveli monien aikalaisten, myös työläisluokan äitien, tavoitteita ainakin lyhyellä tähtäimellä (katso lisää täältä). Ihannekuvaa ja sen edelleen sitkeästi jatkuvaa perustelua virheellisillä väitteillä voi pitää myös reaktiona ryhmän rajun pienentymisen ja tehtäväkadon aiheuttamaan turvattomuuden tunteeseen.

 

Ryhmän piirissä tehtäväksi yksin tai harvojen kumppanien kanssa on jäänyt 80-100 prosenttia vuoden tunneista käsittävänä aikana hyvin vähän tehtäviä. Harvoja isompia jäljellä olevia, mutta välttämättömiä tehtäviä on lasten ja vanhusten hoitaminen tai auttaminen. Pienten lasten ja eniten hoivaa tarvitsevien vanhusten osalta kyse on 7/24 -tarpeesta, jota lyhentää ryhmän näkökulmasta katsoen mahdollinen lasten päivähoito kotitalouden ulkopuolella enintään 20 prosenttia vuoden tunneista.

 

Hoivatyö on lisäksi siirtynyt ryhmien pienentymisen seurauksena suurelta osin aivan eri tekijöille kuin perinteellisessä toimintamallissa, jossa hoivatyöt kuuluivat pääosin muille kuin parhaassa työiässä oleville ryhmän jäsenille, joille tämä tehtävä siirtyi ja joiden osalta puhutaan nyt ruuhkavuosi-ilmiöstä. Nykyinen tilanne poikkeaa myös hoivan kohteiden näkökulmasta katsoen hyvin paljon perinteellisestä, sillä parin työikäisen ihmisen seura on vain aneeminen varjo perinteen osoittamasta monipuolisesta, tutusta seurasta. Toisaalta samaan aikaan monet voivat huonosti mielekkään tekemisen ja sosiaalisen seuranpidon puutteen vuoksi.

 

Hoivatehtävien keskittyminen pienelle osalle ihmisisistä ja ryhmistä on johtanut siihen, että julkinen sektori on joutunut järjestämään palveluita lievittämään joustamattomaksi muuttuneen työnjaon haittoja ja korjaamaan sen aiheuttamia monia ongelmia. Haittoja on yritetty lievittää myös palveluilla ja  tulonsiirroilla, joista osa jopa niukentaa yhteistyötä.

 

Yhteistyön romahdus elämän pääosassa on suuri tai suurin syy myös monille muille ongelmille tai kehittämistarpeille, jotka liittyvät esimerksi kotitalouksien ja julkisen sektorin kustannuksiin, sukupuolten tasa-arvoon, eriarvoisuuteen, kansanterveyteen, yhteiskunnalliseen osallistumiseen, taloudelliseen kasvuun ja työelämän ongelmiin


 

Järkiperäisiä johtopäätöksiä

 

“Seurauksena oli, että työn tekeminen palautui yhteisöllisemmäksi ja
mahdollisuus joustavaan, vastavuoroiseen ja riittävän usein toistuvaan 
yhteistyöhön helpottui käytännössä huomattavasti."

"Laatu ja työtyytyväisyys paranivat. Resurssitarve väheni yleensä ainakin
kymmeniä prosentteja, usein huomattavasti enemmänkin eli jopa
yli 50 prosenttia."

 

Perinteellisen elossapitoryhmän raju pienentyminen ja tehtävien iso vähentyminen ovat ilmeisen vääjäämättömiä hyvinvoinnin seurauksia tai jopa edellytyksiä. Muutoksen aiheuttamia monialaisia haittoja voi kuitenkin vähentää tai poistaa vanhaa menestysreseptia eli yhteistyötä lisäämällä, jos avuksi löydetään nykyaikaan sopivia menetelmiä.

 

Järkiperäisesti ajatellen ei ilmeisesti ole muuta mielekästä suuntaa kuin yrittää lisätä ja parantaa pysyvää, vastavuoroista ja palkatonta yhteistyötä yksilöiden ja tai kotitalouksien välillä ja siten, että ryhmäkoko pysyy tuttuuden ja turvallisuuden takaavalla tasolla. Kyse on tietenkin myös vapauden ja yhteistyön yhteensovittamisesta.

 

Hyvin samankaltaisesta pitkän ajan kuluessa tapahtuneen yhteistyön heikentymisen onnistuneesta korjaamisesta on ainakin yksi esimerkki, ansiotyön puolelta. Todennäköisesti useita muitakin hyviä esimerkkejä on olemassa.

 

Käytännössä yhteistyön kehittäminen on haasteellista esimerkiksi sen vuoksi, että jäljellä on hyvin vähän tekemistä lähtökohtatilanteeseen eli esiteolliseen aikaan verrattuna. Lisävaikeutta tuottaa, että suurin osa jäljelläolevasta tekemisestä on sellaista, joka perinteellisesti on ollut niukasti arvostettua, mihin viittaa vahvasti esimerkiksi palkallisen hoivatyön nykyinen palkkataso.

 

Hyväntekeväisyysluontoista eli yksipuolista ja tai kapea-alaista apua epäilemättä tarvitaan jatkossakin, mutta ne eivät riitä, jos halutaan parantaa tilannetta selvästi enemmän ja pysyvämmin.

 

Yhteiskunnan ja muiden instituutioiden maltillinen tuki mahdollisille kokeiluille erityisesti alkuvaiheessa on suotavaa, mutta se ei saa rajoittaa yhteistyöryhmien vapautta päättää toiminnastaan. Ei pidä esimerkiksi odottaa, että ryhmien pitäisi hyväksyä jäseniä hyväntekeväisyyspohjalta. Jos lähtökohtana pidetään ryhmien autonomiaa, niin hyvien toimintamallien käytäntöjen leviäminen käytännössä jopa koko väestön keskuuteen on paljon todennäköisempää, jos toiminta tapahtuu omaehtoisesti. Näin seuraa tehokkaimmin ja nopeimmin väestötasolla esimerkiksi yksinäisyyden, eriarvoisuuden, turhien kustannusten ym. kielteisten ilmiöiden vähenemistä.

 

Yhteistyöryhmien yleistymisessä on kyse sosiaalisen tavan omaksumisesta ja leviämisestä. Nykyaikana se voi olla myös hyvin nopeaa, jos toiminta vastaa ihmisten tarpeita ja toiveita riittävän hyvin. Koulutetut naiset ovat sosiaalisten tapojen historian valossa todennäköisimpiä kokeilujen, “vakuutuspoolien” käynnistäjiä.


 

Onko uusi suunta ylipäänsä mahdollinen?

 

“Pääosa asianomaisia tehtäviä tekevistä ihmisistä ja myös yksikön
ulkopuolisista asiantuntijoista ja organisaation omasta johdosta
pitivät analyysiä ja siihen sopivia toimenpiteitä alussa väärinä,
mahdottomina tai jopa järjettöminä."

 

Moni voi tähän asti luettuaan todeta, että kirjoituksessa esitetään  täysin utopistisia keinoja. Näihin ajatuksiin suosittelen vastalääkkeeksi havaintoa, että joustava lähiyhteistyö on käytännössä toiminut tuhansien sukupolvien ajan. Joustava lähiyhteistyö ei ole vain utopiaa. Niukan lähiyhteistyön aikaa on eletty vasta muutaman sukupolven ajan.

 

Lähiyhteistyön syvällinen parantaminen eli onnistunut paluu lajimme vanhan menestyskonseptin käyttämiseen ei voi olla mahdotonta, jos riittävän moni ottaa sen tietoiseksi tavoitteeksi. Ihminen on päässyt kuuhun ja sekunnin murto-osien päähän alkuräjähdyksestä. Lähiyhteistyön olennaista elvyttämistä ei voi pitää näihin saavutuksiin verrattuna mitenkään ylivoimaisena. Mitään täydellistä harmoniaa tai onnelaa ei tarvitse tai pidä havitella, vain olennaisesti nykytilaa parempaa ja vakaampaa yhteistyön mallia. Antropologisen tutkimuksen piiristä löytyy runsaasti hyviä jo koeteltuja esimerkkejä keinoista. Suosittelen esimerkiksi professori Ilmari Vesterisen tutkimuksia.

 

Vaihtoehtoisesti on sallittua ja suotavaa ideoida ja julkistaa parempi eli myös enemmän ilmiöitä kattava selitys nykyajan ongelmille ja joka selitys vielä osoittaa tehokkaiden toimenpiteiden suunnan.


 

Miksi on tarpeen selvittää romahduksen niukan tuntemuksen syitä?

 

“Asenteet, viestintä, johtaminen ja resurssien vähyys eivät
siis olleet ongelmien oikeita syitä. Niihin panostaminen ei
ollut aina ollut aivan turhaa, mutta hyöty niistä oli parhaimmillaankin
vain murto-osa ydinongelmien ratkaisemisen hyödyistä. Ne eivät 
parhaimmalla tavallakaan toteutettuina olisi muuttaneet
työyhteisön faasia. Työnjaon syvällinen muuttaminen oli 
ilmeisesti ainoa tehokas ratkaisu."

 

Romahduksen niukan tuntemuksen syitä kannattaa selvittää. Se edistää osaltaan lähiyhteistyön romahduksen arviointia ja sen tuottaman tilanteen muuttamista entistä kestävämmän ja toimivamman hyvinvoinnin perustaksi.

 

Syiden tarkempi selvittäminen tarjoaa hedelmällistä tutkittavaa lukuisille tutkijoille. Itselläni on esimerkiksi seuraavat kaksi toisiaan täydentävää hypoteesia ei-näkemisen selitykseksi.

 

Ensimmäinen on, että meillä ihmisillä on vahva taipumus katsella asioita liian lyhyesti, pinnallisesti sekä kulloinkin vallitsevan ajattelun mukaisesti.”Ei nähdä metsää puilta”. Tästä todistaa esimerkiksi jo edellä viitattu kirjoitus palkkatöiden kehittämisestä. Edellä olevat sitaatit ovat ensimmäistä lukuunottamatta tästä kirjoituksesta. Samasta taipumuksesta todistaa hauskasti professori Kari Enqvistin kirjoitus, joka kertoo päätoimisten tutkijoiden maailmasta.

 

Toinen on, että (tiedostamattomasti) virheellisestä tilannearviosta on ollut hyötyä monille eri tahoille, jo ilmeisesti 1800-luvulla eli aineellisen hyvinvoinnin lisääntymisen ja kansallisen heräämisen alkaessa vaikuttaa kehitykseen. Virheelliseen tilannearvioon liittyy myös paljon tunneperäisiä kytköksiä, jotka aiheuttavat sen, että ihmiset toimivat jopa omien unelmiensa vastaisesti, kun kiinnittyvät hitaan muutoksen seurauksena syntyneisiin lajin taipumusten vastaisiin käytäntöihin. On kiinnostavaa nähdä, mitä mahdolliset uudet tutkimukset osoittavat.

 

Molempia edellä mainittuja syitä syventää ja vankistaa tiedetoimittaja Johanna Junttilan kirjoitus (HS 24.4.2017), jonka otsikko on "Miksi fakta ei kelpaa? Kun tieto horjuttaa omaa maailmankuvaa, on helpompi päätellä se humpuukiksi kuin muuttaa uskomuksiaan." (tämä kappale on lisätty 24.4.2017)

 

***

Analyysiä esitellään myös esimerkiksi Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Futura-lehdessä 4/2015, s. 59-68  (löytyy myös Elektran kautta) sekä Tieteessä tapahtuu -lehdessä 6/2014, s. 55-58. Futuran kirjoituksessa on fiktiivinen lainaus lukion oppikirjasta vuodelta 2055. Sen lukeminen auttanee hahmottamaan miten isoista potentiaalisista hyödyistä ja säästöistä kotitalouksille sekä julkiselle sektorille on todennäköisesti kyse (miljardeja euroja vuositasolla). 

Analyysin ymmärtämistä voi osaltaan edistää opinnäytetyöni  "Vapauden tavoittelua suotuisan kehityksen uhkaamana.." tiivistelmän lukeminen.  Työ osoittaa, että ensisijaiseksi keinoksi "jäätyi" ilmeisesti jo 1800-luvulla palkatun työvoiman käyttäminen lähiyhteistyön romahduksesta johtuvien keskeisten ongelmien paikkaamiseen ja jota työläisluokankin äidin lisääntyneen hoivatyöpanoksen/sidonnaisuuden piti korvata vain tilapäisluontoisesti. Palkkatyön valinta ensisijaiseksi keinoksi tapahtui aikoinaan monista ymmärrettävistä syistä (mm. yhteiskunnassa tuolloin vallinnut syvä epätasa-arvo, tekniikan ja nationalismin nousu sekä koulutuksen niukkuus) eikä tuon valinnan esim. julkiselle taloudelle tai aktiivissa työiässä olevien enemmistölle monen sukupolven päästä tuottamaa ahdinkoa voinut kukaan aikalainen ennakoida. Taustalla oli myös se, että hoivatyöt olivat perinteellisesti olleet hyvin vähän arvostettuja ja kuuluneet sukupuolten työnjaossa naisten tehtäväksi, mutta ne olivat kuitenkin siedettävämpi vaihtoehto kuin maalaisäitien raskaat ulkotyöt tai työläisluokan äideille tarjolla olleet raskaat, mutta hyvin pienipalkkaiset työt kaupungeissa.

Facebookissa on Lähiyhteistyöromahdus - varasto (julkinen ryhmä), johon kerätään lähiyhteistyön romahdusta  koskevia linkkejä sekä myös linkkejä lähiyhteistyön muutosta laajemmin ja paremmin selittäviin analyyseihin. Twitterissä ym.  #lähiyhteistyöromahdus.

***

Tässä on linkki kaikkien kirjoitelmieni luetteloon.

 

 

]]>
0 http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208688-lahiyhteistyon-romahdus#comments Hyvinvointiyhteiskunta Julkinen ja yksityinen talous Lähiyhteistyöromahdus Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Työnjakaminen Sat, 19 Dec 2015 19:16:37 +0000 Timo Lampinen http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208688-lahiyhteistyon-romahdus
Huntu ja vapaus raiskata http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207770-huntu-ja-vapaus-raiskata <p>Muinaisessa Sumerissa, Egyptissä ja Turkin alueella nainen oli alkuaan tasa-arvoinen miehen kanssa. Pala kerrallaan Sargon Suuri (2300 eaa), Hammurabi ja Assyrian kuninkaat (1300 eaa mennessä) veivät laeillaan naisilta liki kaikki oikeudet Lähi-Idässä. Monin paikoin muualla maailmassa naiset ja miehet olivat verraten tasa-arvoisia.</p><p>&nbsp;</p><p>Lähi-Idässä naiset oli kuitenkin orjuutettu miesten omaisuudeksi. Heillä ei ollut lupaa omaan talouteen saati saaneet liikkua ulkona. Mielenkiintoinen on laki vuodelta 1300 eaa, missä huntu <em>kielletään </em>portoilta ja orjilta kovien rangaistusten uhalla. Muiden oli käytettävä huntua. Kun jokin kielletään alempiarvoisilta, siitä tulee statussymboli. Miesten maaninen mustasukkaisuus, kunnian menettämisen pelko ja väkivallalla uhkaaminen näyttävät olleen ajan henki.</p><p>&nbsp;</p><p>Jos mies raiskasi jonkun, rangaistukseksi raiskattiin hänen vaimonsa. Vastuu miehen seksuaalisesta käyttäytymisestä oli siis siirretty vaimolle ja mies puolestaan oli asetettu rikosvastuusta vapaiksi, kuten meillä lapset.</p><p>&nbsp;</p><p>Nämä Assyriasta lähteneet Persian levittämät lait muuttuivat itsestäänselvyyksiksi. Alistaminen levisi edelleen. Sivistyksemme kehdossa, antiikin Kreikassa, naiset oli orjuutettu ja hunnutettu siinä missä itäisissä naapurimaissakin. Muslimit <a href="http://yliopisto-lehti.helsinki.fi/?article=6429">omaksuivat</a> huntusäännöt valloitettuaan pohjoisemmat alueet ja ajan saatossa hekin määräsivät yhä tarkemmin naisen pukeutumista, nyt uskonnon nimissä. Tapoja alettiin pitää Jumalan keksintönä. Kuninkaiden <em>maallisista </em>määräyksistä oli tullut <em>uskonnollisia </em>ja pyhiä.</p><p>&nbsp;</p><p>Niinpä <a href="http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/arabikulttuurin-asiantuntija-isssa-lahi-idassa-raiskaus-on-aina-naisen-syy/2184399">Lähi-idässä raiskaus on aina naisen syy</a>, kertoo arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein. Jos nainen ei ole hunnutettu, hän on portto. Raiskaamisesta ei rangaista miestä. Se selittää, miksi viesti ei ole mennyt joillekin kenties syrjäseuduilta tuleville turvapaikanhakijoille perille. He eivät ole tottuneet näkemään naisia ilman huntua, eivät kunnioita heidän itsenäisyyttään ja koskemattomuuttaan, eivätkä pidä itseään vastuussa teoistaan. He ovat kasvaneet sellaisiksi. Yksi kaunis virkailijan pyyntö olla raiskaamatta ei elämän ikäisiä arvoja ja kasvatusta käännä. Siihen auttaa vain rangaistuksen pelko, jos sekään. Olemme saaneet kannettavaksemme karsean sopan.</p><p>&nbsp;</p><p>Hallitus pyrkii kiireesti pistämään tph-kriisiä järjestykseen. Kaikki asiattomat ja soveltumattomat on poistettava maasta nopeasti. Itse luotan, että keinot löytyvät. Parempaa miehitystä ongelman ratkaisemiseksi ei ole tarjolla.</p><p>&nbsp;</p><p>Historialähde: <a href="https://www.youtube.com/watch?v=qLDNa-o-_Zw&amp;feature=youtu.be">Ascent of Woman</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Muinaisessa Sumerissa, Egyptissä ja Turkin alueella nainen oli alkuaan tasa-arvoinen miehen kanssa. Pala kerrallaan Sargon Suuri (2300 eaa), Hammurabi ja Assyrian kuninkaat (1300 eaa mennessä) veivät laeillaan naisilta liki kaikki oikeudet Lähi-Idässä. Monin paikoin muualla maailmassa naiset ja miehet olivat verraten tasa-arvoisia.

 

Lähi-Idässä naiset oli kuitenkin orjuutettu miesten omaisuudeksi. Heillä ei ollut lupaa omaan talouteen saati saaneet liikkua ulkona. Mielenkiintoinen on laki vuodelta 1300 eaa, missä huntu kielletään portoilta ja orjilta kovien rangaistusten uhalla. Muiden oli käytettävä huntua. Kun jokin kielletään alempiarvoisilta, siitä tulee statussymboli. Miesten maaninen mustasukkaisuus, kunnian menettämisen pelko ja väkivallalla uhkaaminen näyttävät olleen ajan henki.

 

Jos mies raiskasi jonkun, rangaistukseksi raiskattiin hänen vaimonsa. Vastuu miehen seksuaalisesta käyttäytymisestä oli siis siirretty vaimolle ja mies puolestaan oli asetettu rikosvastuusta vapaiksi, kuten meillä lapset.

 

Nämä Assyriasta lähteneet Persian levittämät lait muuttuivat itsestäänselvyyksiksi. Alistaminen levisi edelleen. Sivistyksemme kehdossa, antiikin Kreikassa, naiset oli orjuutettu ja hunnutettu siinä missä itäisissä naapurimaissakin. Muslimit omaksuivat huntusäännöt valloitettuaan pohjoisemmat alueet ja ajan saatossa hekin määräsivät yhä tarkemmin naisen pukeutumista, nyt uskonnon nimissä. Tapoja alettiin pitää Jumalan keksintönä. Kuninkaiden maallisista määräyksistä oli tullut uskonnollisia ja pyhiä.

 

Niinpä Lähi-idässä raiskaus on aina naisen syy, kertoo arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein. Jos nainen ei ole hunnutettu, hän on portto. Raiskaamisesta ei rangaista miestä. Se selittää, miksi viesti ei ole mennyt joillekin kenties syrjäseuduilta tuleville turvapaikanhakijoille perille. He eivät ole tottuneet näkemään naisia ilman huntua, eivät kunnioita heidän itsenäisyyttään ja koskemattomuuttaan, eivätkä pidä itseään vastuussa teoistaan. He ovat kasvaneet sellaisiksi. Yksi kaunis virkailijan pyyntö olla raiskaamatta ei elämän ikäisiä arvoja ja kasvatusta käännä. Siihen auttaa vain rangaistuksen pelko, jos sekään. Olemme saaneet kannettavaksemme karsean sopan.

 

Hallitus pyrkii kiireesti pistämään tph-kriisiä järjestykseen. Kaikki asiattomat ja soveltumattomat on poistettava maasta nopeasti. Itse luotan, että keinot löytyvät. Parempaa miehitystä ongelman ratkaisemiseksi ei ole tarjolla.

 

Historialähde: Ascent of Woman

]]>
39 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207770-huntu-ja-vapaus-raiskata#comments Huntu Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Naisen asema Raiskaus Turvapaikanhakijakriisi Thu, 03 Dec 2015 18:30:31 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207770-huntu-ja-vapaus-raiskata
Monikulttuurisuus, monimuotoisuus vai assimilaatio http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207232-monikulttuurisuus-monimuotoisuus-vai-assimilaatio <p>Nauratti kun illan A-Studiossa maahanmuuttaja <em>Nasima Razmyar</em> (SDP), kansanedustaja ja maahanmuuttaja <em>Mina Zandkarimi</em>, väestöliiton monikulttuurisuuskouluttaja, eivät pitäneet kaikkia kulttuureja samanarvoisina.</p><p>Molempien mielestä maahanmuuttajille tulee tuputtaa ja opettaa Suomen kantaväestön kulttuuria. Sitä miten sukupuolten (erityisten miesten) tulee käsitellä ja kohdella vastakkaista sukupuolta. Sitä, mikä on naisten asema Suomessa ja mitä naisten tavat ja reagoinnit eri tilanneissa tarkoittavat. Pitävät siis suomalaisia tapoja parempina. Pitkälle vietyä assimilaatiota.</p><p>Mikä tässä naurattaa ?</p><p>1) Hölmöjen kannatus monikulttuurillisuuden puolesta pidetyille mielenosoituksille. Puhdas monikulttuurillisen yhteiskunnan ideologiahan pitää kaikkia kulttuureja tasa-arvoisina (toinen ei ole toista parempi) ja mistä olemme Uuden Suomenkin monikulttuurillisuuden kannattajilta lukea todistuksia; kaikki muut ovat hölmöjä rasisteja. Naurattaa se, kun ilmiselvästi ihmiset eivät mielenosoituksissa ymmärtäneet sitä, mille lopultakin olivat antamassa kannatuksensa. Nämä maahanmuuttajanaiset eivät tänään olleet ihan samaa mieltä. Pohjalla tietysti median luoma katteeton kuva siitä, kuinka äärioikeistolainen maahamuuttajavastainen väkivaltainen ilmiö olisi juuri nyt räjähtämässä käsiin. Elleivät [rohkeat] nämä ihmiset nouse näyttävästi sitä vastaan monikulttuurillisuuden puolesta.</p><p>2) Tänäänkin olemme saaneet Uuden Suomen blogeistakin lukea, kuinka Suomi on turvaton paikka naisille. Vaarallinen paikka, missä naisiin kohdistuu huimasti väkivaltaa. Erityisesti Vihreiden, Nasiman oman puolueen ja Vasemmistoliiton mieliteemoja. (sarkasmivaroitus) Pitääkö siis maahanmuuttajia opettaa suomalainen naisten lyömisen kulttuuri vai mitähän Nasima ja Mina illan A-Studiossa tarkoittivat, kun kannattivat sitä että jo pakolaisten vastaanottokeskuksissa tulee opettaa alkeita naisten asemasta Suomessa ?</p><p>Henkilökohtaisesti olen jo varmaan 10-vuotta sitten tunnustautunut avoimesti olevani kulttuurirasisti. Uuden Suomen puheenvuoroissakin useaan otteeseen puolen vuosikymmenen sisällä. En tosiaankaan pidä kaikkien kulttuurien kaikkia tapoja hyvinä. Samaten poliittiset vastustajat ja hieman sinisilmäiset hölmöt jo vuosia sitten löivät minuun rasistisen perussuomalaisen leiman. Terkkuja niin US toimitukselle, kuin vaikkapa entisille kollegoilleni Ylen toimituksissa.</p><p>Ei voi kuin naureskella tätä mediamme luomia toinen toistensa kanssa ristiriidassa olevien asioiden luomaa absurdia ilmapiiriä.&nbsp; Samaan absurdiuden kategoriaan muuten kuuluu islam-nimisen uskon käsittely.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Nauratti kun illan A-Studiossa maahanmuuttaja Nasima Razmyar (SDP), kansanedustaja ja maahanmuuttaja Mina Zandkarimi, väestöliiton monikulttuurisuuskouluttaja, eivät pitäneet kaikkia kulttuureja samanarvoisina.

Molempien mielestä maahanmuuttajille tulee tuputtaa ja opettaa Suomen kantaväestön kulttuuria. Sitä miten sukupuolten (erityisten miesten) tulee käsitellä ja kohdella vastakkaista sukupuolta. Sitä, mikä on naisten asema Suomessa ja mitä naisten tavat ja reagoinnit eri tilanneissa tarkoittavat. Pitävät siis suomalaisia tapoja parempina. Pitkälle vietyä assimilaatiota.

Mikä tässä naurattaa ?

1) Hölmöjen kannatus monikulttuurillisuuden puolesta pidetyille mielenosoituksille. Puhdas monikulttuurillisen yhteiskunnan ideologiahan pitää kaikkia kulttuureja tasa-arvoisina (toinen ei ole toista parempi) ja mistä olemme Uuden Suomenkin monikulttuurillisuuden kannattajilta lukea todistuksia; kaikki muut ovat hölmöjä rasisteja. Naurattaa se, kun ilmiselvästi ihmiset eivät mielenosoituksissa ymmärtäneet sitä, mille lopultakin olivat antamassa kannatuksensa. Nämä maahanmuuttajanaiset eivät tänään olleet ihan samaa mieltä. Pohjalla tietysti median luoma katteeton kuva siitä, kuinka äärioikeistolainen maahamuuttajavastainen väkivaltainen ilmiö olisi juuri nyt räjähtämässä käsiin. Elleivät [rohkeat] nämä ihmiset nouse näyttävästi sitä vastaan monikulttuurillisuuden puolesta.

2) Tänäänkin olemme saaneet Uuden Suomen blogeistakin lukea, kuinka Suomi on turvaton paikka naisille. Vaarallinen paikka, missä naisiin kohdistuu huimasti väkivaltaa. Erityisesti Vihreiden, Nasiman oman puolueen ja Vasemmistoliiton mieliteemoja. (sarkasmivaroitus) Pitääkö siis maahanmuuttajia opettaa suomalainen naisten lyömisen kulttuuri vai mitähän Nasima ja Mina illan A-Studiossa tarkoittivat, kun kannattivat sitä että jo pakolaisten vastaanottokeskuksissa tulee opettaa alkeita naisten asemasta Suomessa ?

Henkilökohtaisesti olen jo varmaan 10-vuotta sitten tunnustautunut avoimesti olevani kulttuurirasisti. Uuden Suomen puheenvuoroissakin useaan otteeseen puolen vuosikymmenen sisällä. En tosiaankaan pidä kaikkien kulttuurien kaikkia tapoja hyvinä. Samaten poliittiset vastustajat ja hieman sinisilmäiset hölmöt jo vuosia sitten löivät minuun rasistisen perussuomalaisen leiman. Terkkuja niin US toimitukselle, kuin vaikkapa entisille kollegoilleni Ylen toimituksissa.

Ei voi kuin naureskella tätä mediamme luomia toinen toistensa kanssa ristiriidassa olevien asioiden luomaa absurdia ilmapiiriä.  Samaan absurdiuden kategoriaan muuten kuuluu islam-nimisen uskon käsittely.

]]>
16 http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207232-monikulttuurisuus-monimuotoisuus-vai-assimilaatio#comments Maahanmuutto Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Wed, 25 Nov 2015 20:21:35 +0000 Janne Suuronen http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207232-monikulttuurisuus-monimuotoisuus-vai-assimilaatio
Ihmiset sivuuttavat kaikkein ilmeisimmän http://milkoaikio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203174-ihmiset-sivuuttavat-kaikkein-ilmeisimman <p>Minulle naisessa tärkeintä on persoonallisuus.</p><p>Niin varmaan.</p><p>Kaikki tietävät, varsinkin rumat itse, ettei rumien persoonallisuudesta ole kiinnostunut kukaan. Kun joku korostaa persoonallisuuden merkitystä kumppanissa, hän tarkoittaa, että haluaa kauniin naisen joka ei ole sekopää. Miellytttävä ulkonäkö ikään kuin sisältyy jo valmiiksi oletukseen kumppanin ominaisuuksista. Uskon sen olevan näin myös naisilla.</p><p>Kaikkialla puhutaan kilpailukyvystä. Tai markkina-arvosta. Sosiologi Henry Laasanen on tehnyt tunnetuksi markkina-ajattelun sovelluksia parisuhderintamalla. Laasasen niskaan on satanut paljon lokaa, mutta yksi heikko kohta hänen ajattelussaan on. Haluavatko miehet enemmän seksiä kuin naiset?</p><p>Markkina-arvoteoriaksi kutsutun ajattelun perusoletus on, että miehet haluavat biologisten viettiensä yllyttämänä enemmän seksiä (seksi = yhdyntöjen määrä), ja siksi naisiin kohdistuu suurempi seksuaalinen <em>kysyntä</em> kuin miehiin. Naiset haluavat vähemmän seksiä, ja siksi osa miehistä jää markkinoiden ulkopuolelle nuolemaan näppejään. Tämä taas johtaa yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen.</p><p>Olipa väite miesten suuremmista seksuaalisista haluista loppupeleissä totta tai ei, markkinoilla kuhisee ja osa tippuu jo paritanssien ensimmäisellä kierroksella. Oman kokemukseni mukaan kyse on välttämättömien taitojen puutteessa. Koulun terveystiedon tunneilla esitellään kondomeja, mutta ei kerrota mitä pitäisi tehdä päästäkseen käyttämään sellaista. Opetus on anatomista.</p><p>Kaikki eivät kasva tylsässä keskiluokkaisessa kodissa, jossa isä kertoo pojilleen kukkasista ja mehiläisistä, ja kuinka paras lintu rengastetaan. Moni kasvaa, jos ei alkoholisoituneessa, niin henkisesti köyhässä kodissa, jossa ei lueta kirjoja tai seurata uutisia, vaan keskitytään arjen rutiineihin.</p><p>Sosiaaliset taidot, joita tarvitaan niin pariutumisessa kuin työpaikan saamisessa jäävät kehittymättä. Näiden perheiden lapsista tulee niitä yksinäisiä huppupäisiä risupartoja, jotka hakevat pää kumarassa pari kertaa viikossa lähimarketista kolme pussia sipsejä ja säästöpakkauksen Coca-Colaa.</p><p>Mutta ovatko he parempia?</p><p>Ovatko koettelemukset jalostaneet heidän moraaliaan?</p><p>Onko heille persoonallisuus tärkeämpää kuin ulkonäkö?</p><p>Parempi olisi kysyä, saavatko he ajatella, saavatko he unelmoida, että heilläkin voisi joskus olla mahdollisuus rakastaa ihmistä, joka ei näytä luolamieheltä?</p><p>Olen usein ollut tilanteessa, jossa viehättävästi pukeutunut naaras on paheksunut &rdquo;ällöttävää&rdquo;, &rdquo;rumaa&rdquo; tai &rdquo;likaista&rdquo; miestä, joka on saattanut ohimennen vilkaista naaraan takamuksen muotoa. Kaljamaha ei saa tuijottaa suomenruotsalaisen mallin kaula-aukkoa; se on esillä aivan toisenlaisia miehiä varten.&nbsp;Epäsiisti ulkoasu yhdistetään huonoon persoonallisuuteen, joka arkikokemuksen valossa monesti pitääkin paikkansa.&nbsp;</p><p>Tästä päästään asian ytimeen: <em>u</em><em>lkonäkö on persoonallisuutta</em>.</p><p>Kuinka kukaan voisi väittää muuta?</p><p>Aivan kuten eleet, ilmeet ja puhetyyli, myös pukeutuminen on persoonallisuuden ilmenemismuoto. Moni, etenkin mies, ei tätä tunnu tajuavan. Suomalaiset kasvatetaan tasa-arvoiseen, sosiaalidemokraattiseen kuplaan, jossa vaatteet eivät ole aatteet, sisäinen kauneus on tärkeintä ja toisten ulkonäköä ei saa arvostella. Mutta kun katson ympärilleni, menestyneet ihmiset näyttävät menestyneiltä.</p><p>Onko se menestyksen syy vai seuraus?</p><p>Totta kai epäsiisteys kertoo siitä, että nyt ei olla ainakaan työhaastatteluun menossa. Totta kai tissit puolipaljaana kulkeminen kertoo, että etsii parittelukumppania tai vähintäänkiin nauttii imartelusta ja ihailevista katseista. Totta kai siisti puku ja solmio kertoo itsearvostuksesta ja vallan tunteesta. Vaatteet eivät tee miestä, vaan mies tekee vaatteet.</p><p>Pukeutuminen on ehokas tapa välittää informaatiota itsestään. Näin voi välttää turhat kohtaamiset, väärinymmärrykset ja törmää todennäköisemmin niihin ihmisiin, joihin haluaakin törmätä. Samalla pystyy ilman sanoja, vain muutamissa sekunneissa, kertomaan itsestään paljon - ja juuri sen mitä haluaa.</p><p>Jos palataan pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle jääneisiin miehiin, tuntuisi helpolta sanoa, että laita geeliä tukkaan ja pinkki kauluspaita päälle. Miksi he eivät tee niin? Se ei ole osa heidän persoonallisuuttaan ja identiteettiään. Kun näitä kumarassa laahustavia hylkiöitä katsoo, on selvää, että pukeutumisen ohella heidän persoonallisuutensa kehitys on jäänyt yläkoulun tasolle. Ensin pitäisi löytää itsevarmuus, jotta voisi pukeutua sen mukaisesti. Muuten tilanne on kaikkien kannalta kiusallinen.</p><p>Syrjäytynyt pelkääkin eniten arvostelua. &rdquo;Yritätkö sä esittää jotain noilla vaatteilla?&rdquo; on pelätty kommentti, joka alleviivaa sitä, että vaatteet eivät ole vain jotain mitkä vedetään päälle, vaan jotain mitkä <em>ansaitaan</em>. Siksi narkomaani huutaa ja sählää lähikaupassa, ja suostuu käyttämään vain likaisia verkkapukuja. Eipähän jää epäselväksi kenestä on kyse; eikä tarvitse kestää paljastumisen aiheuttamaa nöyryytystä.</p><p>Nykyään nuoret naiset lisäävät some-profiileihinsa jos ei sensuelleja, niin ainakin vihjailevia kuvia. Joka tapauksessa sellaisia, mitkä eivät olisi olleet soveliaita kenellekään itseään kunnioittavalle naiselle vielä 60 vuotta sitten.</p><p>Vihaan keittiöpsykologiaa; yleisesti hyväksytyn arkiteorian mukaan huono itsetunto saa ihmiset keräämään huomiota tissitykkäyksillä. Asia on juuri päinvastoin. Tissikuvia lisäävät ne, jotka näyttävät oikeasti hyvältä. He päivittävät paljon ja useasti, ja saavat tykkäysten ja kommenttien kautta imartelua, jolle me kaikki olemme kovin persoja.</p><p>Kun selaa Facebookia, käy nopeasti selväksi, että mitä lihavammasta tai rumemmasta henkilöstä on kyse, sitä vähemmän hän on lisännyt kuvia itsestään. Kaikkein rumimmat laittavat profiilikuvakseen kissan. Sen sijaan jos kulahtanut bubiruusu alkaa käymään salilla ja pääsee eroon suurimmista jenkkakahvoista, kuvia alkaa ilmestyä kiihtyvään tahtiin.</p><p>Minua ärsyttää kun ihmiset yrittävät sivuuttaa kaikkein ilmeisimmän. Kuten sen, että setelitukku ja iPhone kädessä rajalla turvapaikkaa anova 17-vuotias 20-vuotias ei ole sotaa pakeneva sotalapsi. Tai sitä, että miehet ja naiset ovat erilaisia, ja hakeutuvat siksi - omasta tahdostaan - eri aloille. Tai sitä, että tatuointeja on eniten alimman sosiaaliluokan edustajilla. Miltä näyttäisi piikkilanka presidentti Niinistön hauksen ympärillä? Sopisiko Björn Wahlroosille &rdquo;No pain no gain&rdquo; vai &rdquo;Go big or go home&rdquo; tatuointi?</p><p>Aina kun näitä huomioita tuo esille, jostain löydetään yksilö, joka ei sovikaan kuvaukseen. Tietenkin löydetään, koska tarkoitus ei ollutkaan kuvailla yksilöitä vaan joukkoja. Voin sanoa, etten pidä salaatista, mutta <em>tämä</em> <em>salaatti</em> on hyvää. Siksi ulkonäöstä puhuminen ei ole rumien (kyllä, rumia ihmisiä on olemassa) ihmisten pilkkaamista, eikä maahanmuuton vastustaminen ole yksittäisen maahanmuuttajan vastustamista. Sen kertominen miten asiat ovat ei ole kannanotto sen puolesta miten asioiden <em>pitäisi</em> olla.</p><p>Minulla on yksi toive kaikille: riisukaa silmälaput, katselkaa oikealle ja vasemmalle, keskustaa unohtamatta. Asioista on paljon helpompi keskustella niiden oikeilla nimillä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Minulle naisessa tärkeintä on persoonallisuus.

Niin varmaan.

Kaikki tietävät, varsinkin rumat itse, ettei rumien persoonallisuudesta ole kiinnostunut kukaan. Kun joku korostaa persoonallisuuden merkitystä kumppanissa, hän tarkoittaa, että haluaa kauniin naisen joka ei ole sekopää. Miellytttävä ulkonäkö ikään kuin sisältyy jo valmiiksi oletukseen kumppanin ominaisuuksista. Uskon sen olevan näin myös naisilla.

Kaikkialla puhutaan kilpailukyvystä. Tai markkina-arvosta. Sosiologi Henry Laasanen on tehnyt tunnetuksi markkina-ajattelun sovelluksia parisuhderintamalla. Laasasen niskaan on satanut paljon lokaa, mutta yksi heikko kohta hänen ajattelussaan on. Haluavatko miehet enemmän seksiä kuin naiset?

Markkina-arvoteoriaksi kutsutun ajattelun perusoletus on, että miehet haluavat biologisten viettiensä yllyttämänä enemmän seksiä (seksi = yhdyntöjen määrä), ja siksi naisiin kohdistuu suurempi seksuaalinen kysyntä kuin miehiin. Naiset haluavat vähemmän seksiä, ja siksi osa miehistä jää markkinoiden ulkopuolelle nuolemaan näppejään. Tämä taas johtaa yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen.

Olipa väite miesten suuremmista seksuaalisista haluista loppupeleissä totta tai ei, markkinoilla kuhisee ja osa tippuu jo paritanssien ensimmäisellä kierroksella. Oman kokemukseni mukaan kyse on välttämättömien taitojen puutteessa. Koulun terveystiedon tunneilla esitellään kondomeja, mutta ei kerrota mitä pitäisi tehdä päästäkseen käyttämään sellaista. Opetus on anatomista.

Kaikki eivät kasva tylsässä keskiluokkaisessa kodissa, jossa isä kertoo pojilleen kukkasista ja mehiläisistä, ja kuinka paras lintu rengastetaan. Moni kasvaa, jos ei alkoholisoituneessa, niin henkisesti köyhässä kodissa, jossa ei lueta kirjoja tai seurata uutisia, vaan keskitytään arjen rutiineihin.

Sosiaaliset taidot, joita tarvitaan niin pariutumisessa kuin työpaikan saamisessa jäävät kehittymättä. Näiden perheiden lapsista tulee niitä yksinäisiä huppupäisiä risupartoja, jotka hakevat pää kumarassa pari kertaa viikossa lähimarketista kolme pussia sipsejä ja säästöpakkauksen Coca-Colaa.

Mutta ovatko he parempia?

Ovatko koettelemukset jalostaneet heidän moraaliaan?

Onko heille persoonallisuus tärkeämpää kuin ulkonäkö?

Parempi olisi kysyä, saavatko he ajatella, saavatko he unelmoida, että heilläkin voisi joskus olla mahdollisuus rakastaa ihmistä, joka ei näytä luolamieheltä?

Olen usein ollut tilanteessa, jossa viehättävästi pukeutunut naaras on paheksunut ”ällöttävää”, ”rumaa” tai ”likaista” miestä, joka on saattanut ohimennen vilkaista naaraan takamuksen muotoa. Kaljamaha ei saa tuijottaa suomenruotsalaisen mallin kaula-aukkoa; se on esillä aivan toisenlaisia miehiä varten. Epäsiisti ulkoasu yhdistetään huonoon persoonallisuuteen, joka arkikokemuksen valossa monesti pitääkin paikkansa. 

Tästä päästään asian ytimeen: ulkonäkö on persoonallisuutta.

Kuinka kukaan voisi väittää muuta?

Aivan kuten eleet, ilmeet ja puhetyyli, myös pukeutuminen on persoonallisuuden ilmenemismuoto. Moni, etenkin mies, ei tätä tunnu tajuavan. Suomalaiset kasvatetaan tasa-arvoiseen, sosiaalidemokraattiseen kuplaan, jossa vaatteet eivät ole aatteet, sisäinen kauneus on tärkeintä ja toisten ulkonäköä ei saa arvostella. Mutta kun katson ympärilleni, menestyneet ihmiset näyttävät menestyneiltä.

Onko se menestyksen syy vai seuraus?

Totta kai epäsiisteys kertoo siitä, että nyt ei olla ainakaan työhaastatteluun menossa. Totta kai tissit puolipaljaana kulkeminen kertoo, että etsii parittelukumppania tai vähintäänkiin nauttii imartelusta ja ihailevista katseista. Totta kai siisti puku ja solmio kertoo itsearvostuksesta ja vallan tunteesta. Vaatteet eivät tee miestä, vaan mies tekee vaatteet.

Pukeutuminen on ehokas tapa välittää informaatiota itsestään. Näin voi välttää turhat kohtaamiset, väärinymmärrykset ja törmää todennäköisemmin niihin ihmisiin, joihin haluaakin törmätä. Samalla pystyy ilman sanoja, vain muutamissa sekunneissa, kertomaan itsestään paljon - ja juuri sen mitä haluaa.

Jos palataan pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle jääneisiin miehiin, tuntuisi helpolta sanoa, että laita geeliä tukkaan ja pinkki kauluspaita päälle. Miksi he eivät tee niin? Se ei ole osa heidän persoonallisuuttaan ja identiteettiään. Kun näitä kumarassa laahustavia hylkiöitä katsoo, on selvää, että pukeutumisen ohella heidän persoonallisuutensa kehitys on jäänyt yläkoulun tasolle. Ensin pitäisi löytää itsevarmuus, jotta voisi pukeutua sen mukaisesti. Muuten tilanne on kaikkien kannalta kiusallinen.

Syrjäytynyt pelkääkin eniten arvostelua. ”Yritätkö sä esittää jotain noilla vaatteilla?” on pelätty kommentti, joka alleviivaa sitä, että vaatteet eivät ole vain jotain mitkä vedetään päälle, vaan jotain mitkä ansaitaan. Siksi narkomaani huutaa ja sählää lähikaupassa, ja suostuu käyttämään vain likaisia verkkapukuja. Eipähän jää epäselväksi kenestä on kyse; eikä tarvitse kestää paljastumisen aiheuttamaa nöyryytystä.

Nykyään nuoret naiset lisäävät some-profiileihinsa jos ei sensuelleja, niin ainakin vihjailevia kuvia. Joka tapauksessa sellaisia, mitkä eivät olisi olleet soveliaita kenellekään itseään kunnioittavalle naiselle vielä 60 vuotta sitten.

Vihaan keittiöpsykologiaa; yleisesti hyväksytyn arkiteorian mukaan huono itsetunto saa ihmiset keräämään huomiota tissitykkäyksillä. Asia on juuri päinvastoin. Tissikuvia lisäävät ne, jotka näyttävät oikeasti hyvältä. He päivittävät paljon ja useasti, ja saavat tykkäysten ja kommenttien kautta imartelua, jolle me kaikki olemme kovin persoja.

Kun selaa Facebookia, käy nopeasti selväksi, että mitä lihavammasta tai rumemmasta henkilöstä on kyse, sitä vähemmän hän on lisännyt kuvia itsestään. Kaikkein rumimmat laittavat profiilikuvakseen kissan. Sen sijaan jos kulahtanut bubiruusu alkaa käymään salilla ja pääsee eroon suurimmista jenkkakahvoista, kuvia alkaa ilmestyä kiihtyvään tahtiin.

Minua ärsyttää kun ihmiset yrittävät sivuuttaa kaikkein ilmeisimmän. Kuten sen, että setelitukku ja iPhone kädessä rajalla turvapaikkaa anova 17-vuotias 20-vuotias ei ole sotaa pakeneva sotalapsi. Tai sitä, että miehet ja naiset ovat erilaisia, ja hakeutuvat siksi - omasta tahdostaan - eri aloille. Tai sitä, että tatuointeja on eniten alimman sosiaaliluokan edustajilla. Miltä näyttäisi piikkilanka presidentti Niinistön hauksen ympärillä? Sopisiko Björn Wahlroosille ”No pain no gain” vai ”Go big or go home” tatuointi?

Aina kun näitä huomioita tuo esille, jostain löydetään yksilö, joka ei sovikaan kuvaukseen. Tietenkin löydetään, koska tarkoitus ei ollutkaan kuvailla yksilöitä vaan joukkoja. Voin sanoa, etten pidä salaatista, mutta tämä salaatti on hyvää. Siksi ulkonäöstä puhuminen ei ole rumien (kyllä, rumia ihmisiä on olemassa) ihmisten pilkkaamista, eikä maahanmuuton vastustaminen ole yksittäisen maahanmuuttajan vastustamista. Sen kertominen miten asiat ovat ei ole kannanotto sen puolesta miten asioiden pitäisi olla.

Minulla on yksi toive kaikille: riisukaa silmälaput, katselkaa oikealle ja vasemmalle, keskustaa unohtamatta. Asioista on paljon helpompi keskustella niiden oikeilla nimillä.

]]>
4 http://milkoaikio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203174-ihmiset-sivuuttavat-kaikkein-ilmeisimman#comments Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Poliittinen korrektius Pukeutuminen Tue, 22 Sep 2015 11:51:21 +0000 Milko Aikio http://milkoaikio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203174-ihmiset-sivuuttavat-kaikkein-ilmeisimman
Tasa-arvon edistäminen on kärkihanke http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202987-tasa-arvon-edistaminen-on-karkihanke <p>Naisjärjestöt luovuttivat eilen perjantaina &quot;kaikessa hiljaisuudessa&quot; oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille <a href="http://www.naisjarjestot.fi/tasa-arvouutisia/?newsid=232">kannanottonsa</a> koskien sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä ja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä.</p><p>Järjestöt pitävät olennaisen tärkeänä tasa-arvon edistymisen kannalta sitä, että&nbsp;hallitus ja jokainen valtioneuvoston jäsen edistää sukupuolten tasa-arvoa suunnitelmallisesti kaikissa keskeisissä toimissaan.</p><p>Sosiaali- ja terveysministeriössä on nyt syksyn alkaessa jo aloitettu hallituksen tasa-arvo-ohjelman valmistelu, joka mitä luultavimmin pohjaa vahvasti edellisten hallitusten vastaaviin ohjelmiin ja niistä saatuihin kokemuksiin - myös naisjärjestöt nostavat omassa kannanotossaan keskeisiksi tasa-arvokysymyksiksi jo entuudestaan tasa-arvon toteutumisen kannalta problemaattisiksi koettuja teemoja :</p><p>&nbsp;</p><ul><li><strong>&nbsp;Naisiin kohdistuva&nbsp;väkivalta</strong></li><li><strong>Työelämän tasa-arvo&nbsp;</strong></li><li><strong>Perheen ja työn yhdistäminen</strong></li><li><strong>Sukupuolivaikutusten arviointi</strong></li><li><strong>&nbsp;Naisten osuus päätöksenteossa</strong></li></ul><p>&nbsp;</p><p>Pääosiltaan ja myös perusteluiltaan naisjärjestöjen kannanotto limittyy täydellisesti itse laatimani <a href="http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202502-toimiiko-hallitus-moraalisesti-oikein">tasa-arvo-ohjelman&nbsp;</a>komplementaariseksi osaksi, joten kannanotto on mielestäni hyvinkin kannatettava ja toivon mukaan se myös mukautetaan hallituksessa kärkihankkeiden valtavirtaiseksi &quot;kantoaalloksi&quot; ...</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Naisjärjestöt luovuttivat eilen perjantaina "kaikessa hiljaisuudessa" oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille kannanottonsa koskien sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä ja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä.

Järjestöt pitävät olennaisen tärkeänä tasa-arvon edistymisen kannalta sitä, että hallitus ja jokainen valtioneuvoston jäsen edistää sukupuolten tasa-arvoa suunnitelmallisesti kaikissa keskeisissä toimissaan.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on nyt syksyn alkaessa jo aloitettu hallituksen tasa-arvo-ohjelman valmistelu, joka mitä luultavimmin pohjaa vahvasti edellisten hallitusten vastaaviin ohjelmiin ja niistä saatuihin kokemuksiin - myös naisjärjestöt nostavat omassa kannanotossaan keskeisiksi tasa-arvokysymyksiksi jo entuudestaan tasa-arvon toteutumisen kannalta problemaattisiksi koettuja teemoja :

 

  •  Naisiin kohdistuva väkivalta
  • Työelämän tasa-arvo 
  • Perheen ja työn yhdistäminen
  • Sukupuolivaikutusten arviointi
  •  Naisten osuus päätöksenteossa

 

Pääosiltaan ja myös perusteluiltaan naisjärjestöjen kannanotto limittyy täydellisesti itse laatimani tasa-arvo-ohjelman komplementaariseksi osaksi, joten kannanotto on mielestäni hyvinkin kannatettava ja toivon mukaan se myös mukautetaan hallituksessa kärkihankkeiden valtavirtaiseksi "kantoaalloksi" ...

 

 

 

 

]]>
3 http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202987-tasa-arvon-edistaminen-on-karkihanke#comments Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Sat, 19 Sep 2015 15:53:39 +0000 Juho Antikainen http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202987-tasa-arvon-edistaminen-on-karkihanke
Koulutuksen ja työmarkkinoiden sukupuolieroista ja työajoista http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201741-koulutuksen-ja-tyomarkkinoiden-sukupuolieroista-ja-tyoajoista <p>Työelämän tehostamisen nimissä on kaavailtu useiden alojen työntekijöille palkanalennuksia työajan pidentämisen muodossa. Tällöin on kiinnitetty huomiota erityisesti julkisen sektorin pidempiin lomiin, jättäen vähälle huomiolle sen, että yksityisellä sektorilla on ainakin hyvin koulutetuilla vastaavasti korkeammat palkat, samoin kuin siihen, että aikaisemmin työntekijät tekivät paljon pidempää päivää ja jopa kuusipäiväistä työviikkoa niin, että lauantai oli työpäivä.</p><p>Työttömyyden kasvun ja automatisaation lisääntymisen näkökulmasta työajan pidennys on tietysti mieletön ajatus; kansan hyvinvointia ajatellenhan työtä pitäisi mieluummin jakaa työaikoja lyhentämällä ja muuttuviin työelämän vaatimuksiin vastata koulutuksen uudistamisella eikä sen leikkaamisella torsoksi.</p><p>Monet työajan pidentämistä haikailevat eivät ota huomioon erästä tärkeää sukupuolia koskevaa seikkaa historialliselta pidempien työaikojen ja kuusipäiväisten työviikkojen ajalta, koska tuolloin etenkin keskituloisten työmarkkinat olivat erittäin miesvaltaisia. Naiset jäivät heti perheen perustamisvaiheessa enemmän tai vähemmän pysyvästi kotiin. Jos siis verrataan vaikkapa 1960-lukulaista tilannetta nykytilanteeseen, töitä tehdään aikuisväestössä sikäli varsinaisilla työmarkkinoilla enemmän, että molemmat sukupuolet osallistuvat kakun kasvattamiseen.</p><p>Työmarkkinoilla on edelleen nähtävissä suuria sukupuolittumiseroja. Vaikka tyttöjen koulumenestys on peruskoulussa ja lukiossa poikia huomattavasti parempi, niin jostakin syystä naisten koulutus- ja ammatinvalinnat ja perheellistyminen johtavat siihen, että palkkakehityksessä naisten ja miesten ansiot keikahtavat jälkimmäisten kannalta suurempiin lukemiin. Äitiyden hinta työuralle on edelleen joillekin naisille suorastaan hirvittävä. Mitä tulee siihen, että naiset valitsisivat ennemmin kuin miehet huonommin palkattuja julkisen sektorin työtehtäviä ja täten ajateltaisiin naisten itse aiheuttaneen osan palkkakuopastaan, kysymys on taaskin perheellistymisen seurauksista. Monet naiset saattavat tällaisen uravalinnan tehdessään alitajuisesti varautua siihen, että julkisen sektorin ammatti olisi niin vapaa-aikojen kuin perhe-etuuksien kannalta ystävällisempi kuin yksityisen sektorin ammatti pienemmästä palkastaan huolimatta siinä vaiheessa kun ensimmäistä pienokaista alkaa odottaa.</p><p>Ilmeisesti siksi, että nykyinen hallituskokoonpano edustaa eduskunnassa sen 2-4. konservatiivisimpia puolueita eivätkä kaikkein konservatiivisimpien Kristillisdemokraattienkaan välit hallituspuolueisiin ole umpikireät, on viime aikoina keskusteluun tullut yhtäkkiä vaatimuksia, jotka on naamioitu sukupuolten tasa-arvon huppuun, mutta ovat tosiasiassa karkean sovinistisia. Eräs tämäntyyppinen vaatimus on ollut poikien ja tyttöjen erottaminen erikseen poika- ja tyttökouluihin poikien opintomenestyksen parantamiseksi. Tällöin herää kuitenkin monia kiusallisia kysymyksiä. Miten erilliset poikakoulut muuttaisivat tilannetta poikien hankalamman murrosiän osalta? - Eivät mitenkään. Miten erilliset poikakoulut parantaisivat poikien oppimistuloksia? - Ei tähänkään mitään selkeää mekanismia ole näyttää. Olisiko tyttökouluissa tarkoituksena tyttöjen oppimismahdollisuuksien tahallinen huonontaminen poikiin verrattuna erityisesti matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa ja akateemisten jatko-opintomahdollisuuksien heikentäminen? - Mahdollisesti. Taustalla voi olla heijastuma uusliberalistisesta koulutuskäsityksestä, jossa naisten pääsyä yliopistoihin ei pidettäisi yhtä arvokkaana kuin miesten, johtuen siitä, että ensinmainitut saisivat ylemmissä kappaleissa ilmenevistä syistä pienemmällä todennäköisyydellä maksettua koulutuksensa verotuksessa yhteiskunnalle takaisin.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Työelämän tehostamisen nimissä on kaavailtu useiden alojen työntekijöille palkanalennuksia työajan pidentämisen muodossa. Tällöin on kiinnitetty huomiota erityisesti julkisen sektorin pidempiin lomiin, jättäen vähälle huomiolle sen, että yksityisellä sektorilla on ainakin hyvin koulutetuilla vastaavasti korkeammat palkat, samoin kuin siihen, että aikaisemmin työntekijät tekivät paljon pidempää päivää ja jopa kuusipäiväistä työviikkoa niin, että lauantai oli työpäivä.

Työttömyyden kasvun ja automatisaation lisääntymisen näkökulmasta työajan pidennys on tietysti mieletön ajatus; kansan hyvinvointia ajatellenhan työtä pitäisi mieluummin jakaa työaikoja lyhentämällä ja muuttuviin työelämän vaatimuksiin vastata koulutuksen uudistamisella eikä sen leikkaamisella torsoksi.

Monet työajan pidentämistä haikailevat eivät ota huomioon erästä tärkeää sukupuolia koskevaa seikkaa historialliselta pidempien työaikojen ja kuusipäiväisten työviikkojen ajalta, koska tuolloin etenkin keskituloisten työmarkkinat olivat erittäin miesvaltaisia. Naiset jäivät heti perheen perustamisvaiheessa enemmän tai vähemmän pysyvästi kotiin. Jos siis verrataan vaikkapa 1960-lukulaista tilannetta nykytilanteeseen, töitä tehdään aikuisväestössä sikäli varsinaisilla työmarkkinoilla enemmän, että molemmat sukupuolet osallistuvat kakun kasvattamiseen.

Työmarkkinoilla on edelleen nähtävissä suuria sukupuolittumiseroja. Vaikka tyttöjen koulumenestys on peruskoulussa ja lukiossa poikia huomattavasti parempi, niin jostakin syystä naisten koulutus- ja ammatinvalinnat ja perheellistyminen johtavat siihen, että palkkakehityksessä naisten ja miesten ansiot keikahtavat jälkimmäisten kannalta suurempiin lukemiin. Äitiyden hinta työuralle on edelleen joillekin naisille suorastaan hirvittävä. Mitä tulee siihen, että naiset valitsisivat ennemmin kuin miehet huonommin palkattuja julkisen sektorin työtehtäviä ja täten ajateltaisiin naisten itse aiheuttaneen osan palkkakuopastaan, kysymys on taaskin perheellistymisen seurauksista. Monet naiset saattavat tällaisen uravalinnan tehdessään alitajuisesti varautua siihen, että julkisen sektorin ammatti olisi niin vapaa-aikojen kuin perhe-etuuksien kannalta ystävällisempi kuin yksityisen sektorin ammatti pienemmästä palkastaan huolimatta siinä vaiheessa kun ensimmäistä pienokaista alkaa odottaa.

Ilmeisesti siksi, että nykyinen hallituskokoonpano edustaa eduskunnassa sen 2-4. konservatiivisimpia puolueita eivätkä kaikkein konservatiivisimpien Kristillisdemokraattienkaan välit hallituspuolueisiin ole umpikireät, on viime aikoina keskusteluun tullut yhtäkkiä vaatimuksia, jotka on naamioitu sukupuolten tasa-arvon huppuun, mutta ovat tosiasiassa karkean sovinistisia. Eräs tämäntyyppinen vaatimus on ollut poikien ja tyttöjen erottaminen erikseen poika- ja tyttökouluihin poikien opintomenestyksen parantamiseksi. Tällöin herää kuitenkin monia kiusallisia kysymyksiä. Miten erilliset poikakoulut muuttaisivat tilannetta poikien hankalamman murrosiän osalta? - Eivät mitenkään. Miten erilliset poikakoulut parantaisivat poikien oppimistuloksia? - Ei tähänkään mitään selkeää mekanismia ole näyttää. Olisiko tyttökouluissa tarkoituksena tyttöjen oppimismahdollisuuksien tahallinen huonontaminen poikiin verrattuna erityisesti matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa ja akateemisten jatko-opintomahdollisuuksien heikentäminen? - Mahdollisesti. Taustalla voi olla heijastuma uusliberalistisesta koulutuskäsityksestä, jossa naisten pääsyä yliopistoihin ei pidettäisi yhtä arvokkaana kuin miesten, johtuen siitä, että ensinmainitut saisivat ylemmissä kappaleissa ilmenevistä syistä pienemmällä todennäköisyydellä maksettua koulutuksensa verotuksessa yhteiskunnalle takaisin.

]]>
1 http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201741-koulutuksen-ja-tyomarkkinoiden-sukupuolieroista-ja-tyoajoista#comments Korkeakoulutus Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Työaika Työelämä Sat, 05 Sep 2015 11:15:17 +0000 Mikko Nummelin http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201741-koulutuksen-ja-tyomarkkinoiden-sukupuolieroista-ja-tyoajoista
Pahoja ne kiltit tytöt http://kaisahernberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201313-pahoja-ne-kiltit-tytot <p>Tämän päivän Hesarissa on&nbsp;<a href="http://www.hs.fi/paivanlehti/31082015/a1440903120477" target="_parent">iso juttukokonaisuus</a>&nbsp;lukioiden sukupuolittumisesta. Niinsanotut huippulukiot täyttyvät tytöistä, kun taas pojat päätyvät niihin lukioihin, joissa on alemmat keskiarvorajat.</p><p>Ylioppilaista tyttöjä on hieman yli puolet (57 prosenttia), samoin kuin yliopistotutkinnon suorittaneista (59 prosenttia).</p><p>Hesarin juttuihin haastateltujen asiantuntijoiden mukaan se, että joissakin yksittäisissä &ldquo;huippulukioissa&rdquo; on tyttöjä jopa 70 prosenttia, on vakava ongelma.</p><p><strong>Samaan aikaan meille suomalaisille on ylpeydenaihe</strong>, kun pörssiyhtiöidemme hallituspaikoilla on 23 prosenttia naisia. Se on&nbsp;<a href="http://kauppakamari.fi/2014/05/08/uudet-luvut-naisten-osuuksista-porssiyhtioiden-hallituksissa-pienissa-kasvaa-suurissa-hiipuu/" target="_parent">Keskuskauppakamarin</a>&nbsp;mukaan paljon, ja missään tapauksessa ei tarvita mitään toimenpiteitä määrän lisäämiseksi.</p><p>Vakavaan huippulukioiden tyttöongelmaan puolestaan esitetään ratkaisuksi<a href="http://www.hs.fi/paivanlehti/31082015/a1440902627857" target="_parent">peruskoulun päättöarvioinnin muutosta</a>, koska nykyinen tyyli suosii tyttöjä, jotka ovat &ldquo;kilttejä ja koulumyönteisiä&rdquo;.</p><p>Kiteytettynä ongelma siis ilmeisesti on, että yhteiskunnastamme löytyy vielä osa-alue, jolla ei pärjää olemalla hyvä jätkä ja tuntemalla muita hyviä jätkiä. Onhan se nyt kauheaa, jos tytöt menestyvät koulussa siksi, että viitsivät panostaa opintoihinsa enemmän ja käyttäytyä fiksummin kuin pojat.</p><p>Vakavasti ottaen totta kai on tärkeää miettiä, miksi pojat menestyvät peruskoulussa tyttöjä heikommin. Jos jotakin sukupuolesta johtuvaa vinoumaa on, siihen pitää puuttua.</p><p><strong>Yhtä tärkeää olisi kuitenkin miettiä myös</strong>, miksi tytöt menestyvät koulussa paremmin, mutta yhteiskunnassa huonommin. Miksi alle kymmenen prosenttiyksikön ero tyttöjen hyväksi ylioppilaaksipääsytilastoissa on kansallisen kriisin paikka, mutta 54 prosenttiyksikön ero miesten hyväksi suurten yritysten johtopaikoilla on kansallinen ylpeydenaihe?</p><p>Onko niin, että poikien ja miesten menestymistä yksinkertaisesti pidetään Suomessa tärkeämpänä? Insinöörien maa ei toimi ilman kansallista Juha-kiintiötä? Pyhä kirkko kaatuu ja pörssi romahtaa, jos tapahtuu Hesarin juttua lainaten &ldquo;opettaja-, lääkäri- ja psykologikunnan naisvaltaistuminen&rdquo;?</p><p>Toki, jos sata vuotta odotellaan ja tyttöjen hitaasti lisääntyvä &ldquo;ylivalta&rdquo; akateemisissa opinnoissa jatkaa kasvuaan samaan tahtiin, voi tuo pörssiyhtiöiden hallintokin sukupuolittua toiseen suuntaan. Minä taidan valitettavasti kuolla ennen kuin niin pääsee tapahtumaan. Tyttärenikin on vähintään vanhainkodissa.</p><p><strong>Ihan juuri nyt voisimme kuitenkin nähdä lukiotilanteessa myös positiivisen puolen.</strong>&nbsp;Se, että tytöiltämme löytyy kunnianhimoa, yhteistyötaitoa ja kykyä työskennellä määrätietoisesti, on Suomelle mieletön mahdollisuus. Mikä superresurssi oppilaitoksissamme kasvaakaan!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämän päivän Hesarissa on iso juttukokonaisuus lukioiden sukupuolittumisesta. Niinsanotut huippulukiot täyttyvät tytöistä, kun taas pojat päätyvät niihin lukioihin, joissa on alemmat keskiarvorajat.

Ylioppilaista tyttöjä on hieman yli puolet (57 prosenttia), samoin kuin yliopistotutkinnon suorittaneista (59 prosenttia).

Hesarin juttuihin haastateltujen asiantuntijoiden mukaan se, että joissakin yksittäisissä “huippulukioissa” on tyttöjä jopa 70 prosenttia, on vakava ongelma.

Samaan aikaan meille suomalaisille on ylpeydenaihe, kun pörssiyhtiöidemme hallituspaikoilla on 23 prosenttia naisia. Se on Keskuskauppakamarin mukaan paljon, ja missään tapauksessa ei tarvita mitään toimenpiteitä määrän lisäämiseksi.

Vakavaan huippulukioiden tyttöongelmaan puolestaan esitetään ratkaisuksiperuskoulun päättöarvioinnin muutosta, koska nykyinen tyyli suosii tyttöjä, jotka ovat “kilttejä ja koulumyönteisiä”.

Kiteytettynä ongelma siis ilmeisesti on, että yhteiskunnastamme löytyy vielä osa-alue, jolla ei pärjää olemalla hyvä jätkä ja tuntemalla muita hyviä jätkiä. Onhan se nyt kauheaa, jos tytöt menestyvät koulussa siksi, että viitsivät panostaa opintoihinsa enemmän ja käyttäytyä fiksummin kuin pojat.

Vakavasti ottaen totta kai on tärkeää miettiä, miksi pojat menestyvät peruskoulussa tyttöjä heikommin. Jos jotakin sukupuolesta johtuvaa vinoumaa on, siihen pitää puuttua.

Yhtä tärkeää olisi kuitenkin miettiä myös, miksi tytöt menestyvät koulussa paremmin, mutta yhteiskunnassa huonommin. Miksi alle kymmenen prosenttiyksikön ero tyttöjen hyväksi ylioppilaaksipääsytilastoissa on kansallisen kriisin paikka, mutta 54 prosenttiyksikön ero miesten hyväksi suurten yritysten johtopaikoilla on kansallinen ylpeydenaihe?

Onko niin, että poikien ja miesten menestymistä yksinkertaisesti pidetään Suomessa tärkeämpänä? Insinöörien maa ei toimi ilman kansallista Juha-kiintiötä? Pyhä kirkko kaatuu ja pörssi romahtaa, jos tapahtuu Hesarin juttua lainaten “opettaja-, lääkäri- ja psykologikunnan naisvaltaistuminen”?

Toki, jos sata vuotta odotellaan ja tyttöjen hitaasti lisääntyvä “ylivalta” akateemisissa opinnoissa jatkaa kasvuaan samaan tahtiin, voi tuo pörssiyhtiöiden hallintokin sukupuolittua toiseen suuntaan. Minä taidan valitettavasti kuolla ennen kuin niin pääsee tapahtumaan. Tyttärenikin on vähintään vanhainkodissa.

Ihan juuri nyt voisimme kuitenkin nähdä lukiotilanteessa myös positiivisen puolen. Se, että tytöiltämme löytyy kunnianhimoa, yhteistyötaitoa ja kykyä työskennellä määrätietoisesti, on Suomelle mieletön mahdollisuus. Mikä superresurssi oppilaitoksissamme kasvaakaan!

]]>
88 http://kaisahernberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201313-pahoja-ne-kiltit-tytot#comments Kotimaa Akateemisuus Lukiot Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Sukupuolikiintiöt Mon, 31 Aug 2015 10:41:29 +0000 Kaisa Hernberg http://kaisahernberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201313-pahoja-ne-kiltit-tytot
Nouse ylös, nainen! http://miritasaxberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198646-nouse-ylos-nainen <p><em>Pöydälle jälleen auennut avioliittolaki ja samaa sukupuolta olevien tasa-arvoisuus kerää huomiota. Suomen Yrittäjänaiset ja Naisjärjestöjen Keskusliitto muistuttavat myös miehen ja naisen välisestä tasa-arvosta:&nbsp;&quot;Suomella ei ole varaa kyykyttää naisia&quot;.</em><strong> </strong></p><p>Sukupuolten välinen yhteiskunnallinen tasa-arvo on Suomessa korkea, mutta se ei tarkoita että nykytasoon tulee olla tyytyväinen. Naisten osuus johtotehtävissä on pienempi kuin miesten. Naiset tekevät miehiä enemmän palkatonta kotityötä ja pätkätyötä, sekä käyttävät enemmän perhevapaita. Naisen euro on edelleen 83 senttiä, vaikka palkkojen epätasa-arvo on jokaisen työnantajan tiedossa.&nbsp;</p><p>Eriarvoisuus hidastaa kehitystä ja heikentää Suomen kilpailukykyä.&nbsp;Työelämän tasa-arvon edistämisessä on rutkasti työsarkaa.&nbsp;Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander toteaa, että naisvaltaisten alojen työnantajat pulittavat Kelan korvauksen ulkopuolelle jäävän osan vauvalaskusta, joka on äidin työnantajalle noin 17 000 euroa. Tämä pitää naisyrittäjien aseman heikompana kuin miesten. Myös naisyrittäjien sosiaaliturva on miesyrittäjiä heikompi, sillä työelämän pirstoutuminen etenkin synnytysikäisillä naisilla alentaa mm. kertyvän eläkkeen määrää. Vanhemmuuden kustannusten tasaaminen sukupuolten kesken on hallituksen agendalla ja toivon uudistusten pureutuvan rakenteeseen Ruotsin mallin mukaisesti.</p><p>Yhdyn Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttilan näkemykseen: tasa-arvon toteutumisen suurimpana esteenä ovat asenteet. Asenteet kulkevat kulttuurissamme sukupolvelta seuraavalle, joten ei täydellisen tasa-arvon toteutumattomuus ole miesten vika. Kyseessä on yhteiskunnan dynamiikkaan sisään leipoutunut rakenne, joka monimuotoisuudessaan edellyttää muutosta paitsi lainsäädännössä, myös ihmisen omassa käyttäytymisessä.</p><p>Nainen, nouse kyykystä. Uskalla vaatia taulukkopalkkaa miesten sarakkeesta. Pyri rohkeasti johtotehtäviin. Kyseenalaista itsestäänselvyydet sukupuolen mukaan määräytyvistä töistä. Palkansaajilla tulee olla oikeus samoihin perhevapauksiin sukupuoleen katsomatta.&nbsp;Toisaalta, jos miehet kyykistyisivät naisten tasolle, vaikuttaisi se parantavasti työllisyysasteeseen. Yleinen palkkataso laskisi, pätkätöitä tehtäisi mukisematta ja yrittämisen taloudelliset olosuhteet kohenisivat.</p><p>Kyykkyyn tai ylös, yhteiskunnallinen tasa-arvo on tärkeää, jotta kaikkia suomalaisia hyödyttävä osaaminen ja pk-yritysten työllistävä vaikutus ei valu tiskiveden mukana kotiviemäriin.</p> Pöydälle jälleen auennut avioliittolaki ja samaa sukupuolta olevien tasa-arvoisuus kerää huomiota. Suomen Yrittäjänaiset ja Naisjärjestöjen Keskusliitto muistuttavat myös miehen ja naisen välisestä tasa-arvosta: "Suomella ei ole varaa kyykyttää naisia".

Sukupuolten välinen yhteiskunnallinen tasa-arvo on Suomessa korkea, mutta se ei tarkoita että nykytasoon tulee olla tyytyväinen. Naisten osuus johtotehtävissä on pienempi kuin miesten. Naiset tekevät miehiä enemmän palkatonta kotityötä ja pätkätyötä, sekä käyttävät enemmän perhevapaita. Naisen euro on edelleen 83 senttiä, vaikka palkkojen epätasa-arvo on jokaisen työnantajan tiedossa. 

Eriarvoisuus hidastaa kehitystä ja heikentää Suomen kilpailukykyä. Työelämän tasa-arvon edistämisessä on rutkasti työsarkaa. Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander toteaa, että naisvaltaisten alojen työnantajat pulittavat Kelan korvauksen ulkopuolelle jäävän osan vauvalaskusta, joka on äidin työnantajalle noin 17 000 euroa. Tämä pitää naisyrittäjien aseman heikompana kuin miesten. Myös naisyrittäjien sosiaaliturva on miesyrittäjiä heikompi, sillä työelämän pirstoutuminen etenkin synnytysikäisillä naisilla alentaa mm. kertyvän eläkkeen määrää. Vanhemmuuden kustannusten tasaaminen sukupuolten kesken on hallituksen agendalla ja toivon uudistusten pureutuvan rakenteeseen Ruotsin mallin mukaisesti.

Yhdyn Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttilan näkemykseen: tasa-arvon toteutumisen suurimpana esteenä ovat asenteet. Asenteet kulkevat kulttuurissamme sukupolvelta seuraavalle, joten ei täydellisen tasa-arvon toteutumattomuus ole miesten vika. Kyseessä on yhteiskunnan dynamiikkaan sisään leipoutunut rakenne, joka monimuotoisuudessaan edellyttää muutosta paitsi lainsäädännössä, myös ihmisen omassa käyttäytymisessä.

Nainen, nouse kyykystä. Uskalla vaatia taulukkopalkkaa miesten sarakkeesta. Pyri rohkeasti johtotehtäviin. Kyseenalaista itsestäänselvyydet sukupuolen mukaan määräytyvistä töistä. Palkansaajilla tulee olla oikeus samoihin perhevapauksiin sukupuoleen katsomatta. Toisaalta, jos miehet kyykistyisivät naisten tasolle, vaikuttaisi se parantavasti työllisyysasteeseen. Yleinen palkkataso laskisi, pätkätöitä tehtäisi mukisematta ja yrittämisen taloudelliset olosuhteet kohenisivat.

Kyykkyyn tai ylös, yhteiskunnallinen tasa-arvo on tärkeää, jotta kaikkia suomalaisia hyödyttävä osaaminen ja pk-yritysten työllistävä vaikutus ei valu tiskiveden mukana kotiviemäriin.

]]>
23 http://miritasaxberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198646-nouse-ylos-nainen#comments Kotimaa Kotihoito tasa-arvo Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Palkka tasa-arvo Yrittäjyys Mon, 20 Jul 2015 09:57:08 +0000 Mirita Saxberg http://miritasaxberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198646-nouse-ylos-nainen
Sukupuolten tasa-arvo on hyvä asia http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198587-sukupuolten-tasa-arvo-on-hyva-asia <p>Feministeillä ei pitäisi olla valittamista, sillä sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä tasa-arvoasiat on hoidettu mallikkaasti. Töissä on 15 henkilöä, kaikki naisia: <a href="http://stm.fi/hso/tasy-henkilosto" title="http://stm.fi/hso/tasy-henkilosto">http://stm.fi/hso/tasy-henkilosto</a></p><p>Tästä tulee mieleeni vanha sanonta, jonka mukaan &quot;älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan tehkää niinkuin minä sanon&quot;. Näyttää pitävän paikkansa harvinaisen hyvin.</p><p>Heti perään totean, että kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa. En hyväksy, että jossakin tehtävässä suositaan miestä tai naista vain siksi, että joku on mies tai nainen.</p><p>Olen myös sitä mieltä, että samasta työstä on ehdottomasti maksettava sama palkka sukupuolesta riippumatta. Ja näin käytännössä tapahtuukin. Se, että naisten euro ei ole yhtä suuri kuin miesten euro johtuu muista tekijöistä. Esimerkiksi lasten tekeminen on ja tulee olemaan naisten tehtävä. Siitä syntyvää eroa tasoittaa se, että vain pieni osa naisista suorittaa asevelvollisuuden.</p><p>...........</p><p><em>Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Feministeillä ei pitäisi olla valittamista, sillä sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä tasa-arvoasiat on hoidettu mallikkaasti. Töissä on 15 henkilöä, kaikki naisia: http://stm.fi/hso/tasy-henkilosto

Tästä tulee mieleeni vanha sanonta, jonka mukaan "älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan tehkää niinkuin minä sanon". Näyttää pitävän paikkansa harvinaisen hyvin.

Heti perään totean, että kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa. En hyväksy, että jossakin tehtävässä suositaan miestä tai naista vain siksi, että joku on mies tai nainen.

Olen myös sitä mieltä, että samasta työstä on ehdottomasti maksettava sama palkka sukupuolesta riippumatta. Ja näin käytännössä tapahtuukin. Se, että naisten euro ei ole yhtä suuri kuin miesten euro johtuu muista tekijöistä. Esimerkiksi lasten tekeminen on ja tulee olemaan naisten tehtävä. Siitä syntyvää eroa tasoittaa se, että vain pieni osa naisista suorittaa asevelvollisuuden.

...........

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

]]>
12 http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198587-sukupuolten-tasa-arvo-on-hyva-asia#comments Feminismi Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Samapalkkaisuus Tasa-arvoyksikkö Sun, 19 Jul 2015 06:32:39 +0000 Reijo Tossavainen http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198587-sukupuolten-tasa-arvo-on-hyva-asia
Entä sitten jos tieteentekijä itkee? http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197229-enta-sitten-jos-tieteentekija-itkee <p>Viime viikolla kohuttiin Nobel-palkitusta professorista, joka joutui eroamaan vitsailtuaan tökerösti naispuolisista kollegoistaan.</p><p><a href="http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nobelin-saanut-professori-erosi-itkevat-tiedenaiset-kommenttinsa-takia/5180378">http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nobelin-saanut-professori-erosi-itkevat-tiedenaiset-kommenttinsa-takia/5180378</a></p><p>En tunne henkilöä sen tarkemmin, joten totean vain sen minkä muutkin, eli tyhmä läppä ei selittelyllä parane. Merkittävässä asemassa olevan henkilön tulisi vähintään tajuta pyytää heti anteeksi möläytystään, eikä vain syytellä sosiaalista mediaa jutun paisuttelusta.</p><p>Tapauksen uutisointi sai minut miettimään, miten vierasta itselleni on ajatus siitä, että itkeminen jotenkin tekisi ihmisestä huonomman tieteentekijän. Ei kai tunteinen paljastaminen ole ristiriidassa älykkyyden tai tieteellisen maailmankuvan kanssa?</p><p>Suhtaudun kriittisesti sekä sovinistisen professorin, että eräiden tapauksesta uutisoineiden tahojen piilo-oletukseen, että tunneköyhyys tai kyky kätkeä tunteensa olisi jonkinlainen edellytys tutkijan uralle - että tieteentekijän olisi suotavaa olla kovis.</p><p>Mitä sitten, vaikka joku itkisi salaa itsekseen tai läheistensä seurassa vaikka viikottain, kunhan hän hän on omaksunut tieteellisen ajattelun perusperiaatteet ja paneutuu ahkerasti oman tieteenalansa saavutuksiin ja käytäntöihin?</p><p>Ennemmin minussa heräisi epäilyksiä, jos joku olisi niin tukossa, ettei kykenisi osoittamaan julkisesti minkäänlaisia tunteita - ja eikös meitä suomalaisia ole joskus moitittukin ulkomailla liiasta jääkasvoisuudesta?</p><p>Pitkäaikaisesta pahan olon patoamisesta voi olla seurauksena luovan ongelmanratkaisukyvyn tyrehtymistä - ja sellaisella ihmisellä voi muutenkin olla taipumuksena piilottaa muiden katseilta elämänsä ristiriidat. Kenties pokerinaamainen tutkija voisi myös muita helpommin piilottaa tutkimusaineiston väärinkäytökset, jos hän niin taitavasti osaa kätkeä muilta henkilökohtasessa elämänsä pelot ja epävarmuudet?</p><p>On antiikin aikainen kliisee olettaa, että tunteet ja järki olisivat toisensa pois sulkevia vastakohtia. Terve maailmankuva edellyttää kosketusta myös tunne-elämään - ja tieteellisen ajattelun perusta rakentuu siitä, että myös epämukavat totuudet kohdataan ja käsitellaan.</p><p>Haluan puolustaa tunne-elämää myös siksi, että itselläni on kokemusta tietyistä rationaalisuuden piilo-oletuksista. Jotkut esimerkiksi olettavat keskittymiskyvyn ja älykkyyden olevan yksi ja sama asia. Itselläni on diagnosoitu AD-HD, mutta se ei tarkoita sitä, etten voisi omaksua nopeasti ja syvällisesti tietoa niistä asioista, joihin aidon intohimoisesti suuntaudun.</p><p>Koulussa en jaksanut keskittyä opettajan käskemiin asioihin, koska olen niin helposti uteliaisuuden ja innostumisen vietävissä.</p><p>Liian usein löydän ympäriltäni jotain muuta, mikä varastaa huomioni. Jos työtiimissäni olisi kauniita naisia, syy keskittymiseni hajaantumiseen löytyisi vain minusta itsestäni. Minun on ehkä muita miehiä helpompi myöntää itsessäni sellainen vika, koska tiedän, että olen muutenkin maailman huonoin keskittymään annettuun aiheeseen.</p><p>Yhtä hyvin voisin unohtaa tutkimuskohteeni ja kadottaa ajantajuni, jos näkisin ikkunalaudalla jännittävän koppakuoriaisen. Siksi en olekaan huippututkija, vaan runoilija.</p><p>Keskittymishäiriö olisi ymmärrettävä hidaste tieteellisellä uralla, mutta jos ainoa ongelmani olisi se, että olen jonkun kollegani nähden itkenyt, en ymmärrä miten se itsessään olisi mikään tutkimustyön este. Enintään itse yhteistuumin luomme herkkyyden tielle lasikaton omien ennakkoluulojemme kautta, jos erehdymme luulemaan, että rationaalinen ajattelu ja kivikasvoinen pidättyväisyys ovat yksi ja sama asia.</p><p>Toivoisin, ettei tämän skandaalin ainoa viesti olisi se, että professoritkin voivat olla ääliöitä. Tärkeämpää olisi sukupuolesta riippumatta rohkeasti myöntää, etteivät inhimilliset tunteet saa olla este akateemisella uralla etenemiselle.</p><p>Ennemmin niin päin, että myös miehet saavat itkeä, vaikka tekevät tiedettä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viime viikolla kohuttiin Nobel-palkitusta professorista, joka joutui eroamaan vitsailtuaan tökerösti naispuolisista kollegoistaan.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nobelin-saanut-professori-erosi-itkevat-tiedenaiset-kommenttinsa-takia/5180378

En tunne henkilöä sen tarkemmin, joten totean vain sen minkä muutkin, eli tyhmä läppä ei selittelyllä parane. Merkittävässä asemassa olevan henkilön tulisi vähintään tajuta pyytää heti anteeksi möläytystään, eikä vain syytellä sosiaalista mediaa jutun paisuttelusta.

Tapauksen uutisointi sai minut miettimään, miten vierasta itselleni on ajatus siitä, että itkeminen jotenkin tekisi ihmisestä huonomman tieteentekijän. Ei kai tunteinen paljastaminen ole ristiriidassa älykkyyden tai tieteellisen maailmankuvan kanssa?

Suhtaudun kriittisesti sekä sovinistisen professorin, että eräiden tapauksesta uutisoineiden tahojen piilo-oletukseen, että tunneköyhyys tai kyky kätkeä tunteensa olisi jonkinlainen edellytys tutkijan uralle - että tieteentekijän olisi suotavaa olla kovis.

Mitä sitten, vaikka joku itkisi salaa itsekseen tai läheistensä seurassa vaikka viikottain, kunhan hän hän on omaksunut tieteellisen ajattelun perusperiaatteet ja paneutuu ahkerasti oman tieteenalansa saavutuksiin ja käytäntöihin?

Ennemmin minussa heräisi epäilyksiä, jos joku olisi niin tukossa, ettei kykenisi osoittamaan julkisesti minkäänlaisia tunteita - ja eikös meitä suomalaisia ole joskus moitittukin ulkomailla liiasta jääkasvoisuudesta?

Pitkäaikaisesta pahan olon patoamisesta voi olla seurauksena luovan ongelmanratkaisukyvyn tyrehtymistä - ja sellaisella ihmisellä voi muutenkin olla taipumuksena piilottaa muiden katseilta elämänsä ristiriidat. Kenties pokerinaamainen tutkija voisi myös muita helpommin piilottaa tutkimusaineiston väärinkäytökset, jos hän niin taitavasti osaa kätkeä muilta henkilökohtasessa elämänsä pelot ja epävarmuudet?

On antiikin aikainen kliisee olettaa, että tunteet ja järki olisivat toisensa pois sulkevia vastakohtia. Terve maailmankuva edellyttää kosketusta myös tunne-elämään - ja tieteellisen ajattelun perusta rakentuu siitä, että myös epämukavat totuudet kohdataan ja käsitellaan.

Haluan puolustaa tunne-elämää myös siksi, että itselläni on kokemusta tietyistä rationaalisuuden piilo-oletuksista. Jotkut esimerkiksi olettavat keskittymiskyvyn ja älykkyyden olevan yksi ja sama asia. Itselläni on diagnosoitu AD-HD, mutta se ei tarkoita sitä, etten voisi omaksua nopeasti ja syvällisesti tietoa niistä asioista, joihin aidon intohimoisesti suuntaudun.

Koulussa en jaksanut keskittyä opettajan käskemiin asioihin, koska olen niin helposti uteliaisuuden ja innostumisen vietävissä.

Liian usein löydän ympäriltäni jotain muuta, mikä varastaa huomioni. Jos työtiimissäni olisi kauniita naisia, syy keskittymiseni hajaantumiseen löytyisi vain minusta itsestäni. Minun on ehkä muita miehiä helpompi myöntää itsessäni sellainen vika, koska tiedän, että olen muutenkin maailman huonoin keskittymään annettuun aiheeseen.

Yhtä hyvin voisin unohtaa tutkimuskohteeni ja kadottaa ajantajuni, jos näkisin ikkunalaudalla jännittävän koppakuoriaisen. Siksi en olekaan huippututkija, vaan runoilija.

Keskittymishäiriö olisi ymmärrettävä hidaste tieteellisellä uralla, mutta jos ainoa ongelmani olisi se, että olen jonkun kollegani nähden itkenyt, en ymmärrä miten se itsessään olisi mikään tutkimustyön este. Enintään itse yhteistuumin luomme herkkyyden tielle lasikaton omien ennakkoluulojemme kautta, jos erehdymme luulemaan, että rationaalinen ajattelu ja kivikasvoinen pidättyväisyys ovat yksi ja sama asia.

Toivoisin, ettei tämän skandaalin ainoa viesti olisi se, että professoritkin voivat olla ääliöitä. Tärkeämpää olisi sukupuolesta riippumatta rohkeasti myöntää, etteivät inhimilliset tunteet saa olla este akateemisella uralla etenemiselle.

Ennemmin niin päin, että myös miehet saavat itkeä, vaikka tekevät tiedettä.

]]>
2 http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197229-enta-sitten-jos-tieteentekija-itkee#comments Ihmisjärki Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Tieteellinen maailmankuva Tunteet Mon, 22 Jun 2015 17:12:44 +0000 Juho Nieminen http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197229-enta-sitten-jos-tieteentekija-itkee
Mikä suomalaisessa tasa-arvokeskustelussa mättää? http://riittaitakyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195475-mika-suomalaisessa-tasa-arvokeskustelussa-mattaa <p>Sanna Ukkolan uusin <a href="http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_mika_feminismissa_mattaa/8000486">blogikirjoitus</a> on jatkoa Suomen medioissa viime kuukausien aikana suhteellisen paljon palstatilaa saaneelle teemalle, nimittäin feminismin kritiikille. Vain muutaman kuukauden sisällä &rdquo;feminismi&rdquo; on joutunut vaihtelevien syytösten kohteeksi; joulukuussa Yle Uutisten kulttuuritoimittaja Jussi Mankkinen <a href="http://yle.fi/uutiset/nakokulma_nykyfeminismista_on_solidaarisuus_kaukana/7689203">syytti</a> ruotsalaisia &rdquo;feministejä&rdquo; Lähi-idän ja Afrikan maahanmuuttajanaisten kokemien epäkohtien nonsaleeraamisesta, ja ennen kuin Tapanilan joukkoraiskauksen yhteydessä käyty kiivas keskustelu ehti kunnolla edes käynnistyä, ehti Tuomas Enbuske Apu-lehden maaliskuisessa kolumnissaan jo <a href="http://www.apu.fi/artikkeli/tuomas-enbuske-feminismi-vihapuhetta">julistaa </a>&rdquo;feminismin&rdquo; vihapuheeksi. Ukkola lisää kortensa kekoon kritisoimalla &rdquo;feministiä&rdquo;, joka kyttää Twitterissä, puuttuu pikkuasioihin ja jolta kaiken lisäksi puuttuu sekä huumorintaju että paksu nahka.</p><p>Mankkisen, Enbusken ja Ukkolan krjoitukset vaihtelevat niin tyyliltään, laadultaan kuin teeseiltäänkin, mutta niitä yhdistää sama premissi: se, että feminismi on yksi yhtenäinen ideologia, joka jakaa maailman uhreihin ja riistäjiin. Feminismin mukaan naiset ovat järjestään uhreja, miehet riistäjiä. Feminismi syyllistää kaikki miehet ja väittää, että kaikki naiset ovat uhreja. Feminismi on siis joustamaton maailmankuva, joka jakaa ihmiset kahtia ja asettaa siten naiset ja miehet toisiaan vastaan.</p><p>Tämä premissi ei perustu todellisuuteen, jossa (kuten Mia Haglund asiallisesti <a href="http://miahaglund.fi/?p=492">muistuttaa</a>) feminismejä ja painopisteitä on itse asiassa monta. Suomalaisessa keskustelussa ja etenkin feminismin kritisoinnissa tunnutaan usein olevan täysin tietämättömiä eräästä niinsanotun kolmannen aallon feminismin peruspilarista, nimittäin intersektionaalisuudesta. Kallistumatta tässä kirjoituksessa liikaa teorisoinnin ja usein (turhia) epäluuloja herättävän &rdquo;akateemisen kielenkäytön&rdquo; puolelle, kiteytettäköön käsite seuraavasti: yksilön asemaan ja identiteettin yhteiskunnassa ei vaikuta yksin ja ainoastaan sukupuoli (oli hän sitten mies, nainen, transsukupuolinen tai hermafrodiitti), vaan myös sellaiset tekijät kuten etninen tausta, ikä, luokka sekä seksuaalinen suuntautuminen. Toisin sanoen ajatus siitä, että maailma voidaan mustavalkoisesti jakaa kahteen kategoriaan (mies/nainen, riistäjä/riistetty), on jo pitkälti poistunut feminismistä, muun muassa intersektionaalisuuden käsitteen kehittymisen myötä.</p><p>Kun esimerkiksi Mankkinen syytti Ruotsin Feministiskt Initiativ-puoluetta ei-valkoisten ja musliminaisten oikeuksien nonsaleeraamisesta, hän &nbsp;käytännössä (ja tietämättään) syytti sitä intersektionaalisuuden puutteesta. Mankkisen mukaan valkoinen länsimainen feministi ei &rdquo;poliittisen korrektiuden&rdquo; nimissä ota huomioon sitä problematiikkaa, joita etninen tausta ja uskonto tuovat naisen asemaan, vaikka postmoderni feminismi (jota Feministiskt Initiativ Ruotsissa edustaa) nimenomaan on ottanut asiakseen paneutua uskonnoissa ja kulttuuriperinteissä heijastuviin miehisiin valtarakenteisiin ja siihen, miten ne globalisaation myötä nousevat näkyviksi ongelmiksi myös länsimaissa. Toisin sanoen Mankkisen kirjoituksen kärki ei osu hänen kuvailemaansa puolueeseen, vaan kohdistuu sitä vastoin pikemminkin liberaalia feminismiä vastaan - joskin kirjoittajan tietämättömyys kritiikkinsä varsinaisesta kohteesta saatikka aiheeseen liittyvästä perusterminologiasta ei ole omiaan lisäämään argumentoinnin vankkuutta. Viime kuukausina nähty feminismiin kohdistuva kritiikki olisi yleisesti ottaen vakavammin otettavissa, jos Mankkinen ja muut tietäisivät, mitä tarkalleen ottaen kritisoivat. Pelkkä ylimalkainen viittaus &rdquo;feminismiin&rdquo; tai &quot;feministeihin&quot; ei vuonna 2015 enää riitä.</p><p>Oman tulkintani mukaan vaikuttaa siltä, että Suomessa ymmärretään ylipäänsä koko &rdquo;feminismi&rdquo;-sana nimenomaan liberaalifeminisminä, joka siis todellisuudessa on vain yksi monista feminismin muodoista. Lisäksi itse tulkintanäkökulma vaikuttaa olevan liberaali, toisin sanoen yksilöön nojaava. Enbuske menee tässä niinkin pitkälle, että kutsuu koko rakennekeskustelua turhaksi, koska lopulta jokainen on oma, rakenteista riippumaton yksilönsä. Ukkola puolestaan pitää kiinni &rdquo;todellisiin, rakenteellisiin ongelmiin&rdquo; keskittymisestä, mutta väittää samaan hengenvetoon ettei median ylläpitämällä sanastolla ja kuvastolla ole niiden kanssa mitään tekemistä, koska lopulta ne rakenteet kyllä korjaantuvat ikäänkuin itsestään.</p><p>On todella hämmentävää, että viestinnän alalla ja vielä toimittajana toimiva Ukkola niin kärkäästi haluaa kiistää sanojen merkitysten ihmisten välisessä valta-asetelemassa ja identiteettien ja stereotyyppien muodostumisessa.</p><p>Se, että Ilta-Sanomien lööpeissä Oscar-ehdokasta kutsutaan &rdquo;äidiksi&rdquo; ei ole naisia halventavaa kielenkäyttöä sen takia, että äitiydessä sinänsä olisi mitään loukkaavaa. Äitiys on kuitenkin arvollisesti ladattu termi, jonka esiintuominen siihen suoranaisesti liittymättömässä asiayhteydessä ohittaa henkilön saavutukset ja osaamiset. Samaa ilmiötä ei ole nähtävissä toisen sukupuolen kohdalla, kuten Sivuääniä-blogissa humoristisesti vaalien alla <a href="http://longplay.fi/fi/sivuaania/kyll%C3%A4-%C3%A4iti-tiet%C3%A4%C3%A4">muistutettiin</a>.</p><p>Vaaleanpunaiseen tutuun sonnustautuminen ja &rdquo;tytöttely&rdquo; ei ole naisia halventavaa sen takia, että tyttöydessä sinänsä olisi mitään loukkaavaa tai että tyttöä ei saisi kutsua tytöksi. Tyttöys on kuitenkin sekin arvollisesti ladattu termi, joka Koffin kuvassa yhdistyi heikkouteen ja häviämiseen. Moisesta &rdquo;triviaalista ajattelemattomuudesta&rdquo; &nbsp;saavat tuta paitsi tytöt jotka pienestä pitäen joutuvat ujutetuksi altavastaajan asemaan, myös ne pojat, jotka mielellään pukeutuisivat siihen tutuun tai jotka eivät välttämättä ole niin kiinnostuneita siitä miehen roolista, jota pukukopissa ja Koffin mainoksissa heille tyrkytetään.</p><p>Sillä, miten sanat ja niiden käyttö muokkaavat käsitystämme toisistamme, on kauaskantoiset vaikutukset juuri niihin rakenteisiin, joihin toimittaja Ukkola haluaisi keskittyvän kielenkäytön, kuvien ja semantiikan sijasta.</p><p>&rdquo;Hermostumalla joka jumalan risahduksesta&rdquo; feministi sortuu Ukkolan mukaan jonninjoutavaan ajanhukkaan, vaikka kyseessä on varsin validi semantiikkaan puuttuva yhteiskunnallinen mediakritiikki, jota ilman moni yhteiskunnallinen edistysaskel tasa-arvoisempaan suuntaan jäisi ottamatta.</p><p>Siispä, siskot ja veljet! Pitäkäämme kriittinen mieli valppaana niin muiden ihmisten kuin myös omien tottumuksiemme ja kielenkäyttömme suhteen. Loukkaantukaamme, hermostukaamme ja kytätkäämme yhteiskunnallista keskustelua, niitä sanoja ja termejä joita me kaikki usein ajattelemattomasti, mutta joskus myös tahallisesti viljelemme. Pitäkäämme silmällä toimittajia, mediaa sekä ihmisten välistä sanallista kommunikaatiota jatkossakin. &nbsp;Huumorintajulla ja paksulla nahalla varustettuina, tietenkin - kuten tähänkin asti.</p> Sanna Ukkolan uusin blogikirjoitus on jatkoa Suomen medioissa viime kuukausien aikana suhteellisen paljon palstatilaa saaneelle teemalle, nimittäin feminismin kritiikille. Vain muutaman kuukauden sisällä ”feminismi” on joutunut vaihtelevien syytösten kohteeksi; joulukuussa Yle Uutisten kulttuuritoimittaja Jussi Mankkinen syytti ruotsalaisia ”feministejä” Lähi-idän ja Afrikan maahanmuuttajanaisten kokemien epäkohtien nonsaleeraamisesta, ja ennen kuin Tapanilan joukkoraiskauksen yhteydessä käyty kiivas keskustelu ehti kunnolla edes käynnistyä, ehti Tuomas Enbuske Apu-lehden maaliskuisessa kolumnissaan jo julistaa ”feminismin” vihapuheeksi. Ukkola lisää kortensa kekoon kritisoimalla ”feministiä”, joka kyttää Twitterissä, puuttuu pikkuasioihin ja jolta kaiken lisäksi puuttuu sekä huumorintaju että paksu nahka.

Mankkisen, Enbusken ja Ukkolan krjoitukset vaihtelevat niin tyyliltään, laadultaan kuin teeseiltäänkin, mutta niitä yhdistää sama premissi: se, että feminismi on yksi yhtenäinen ideologia, joka jakaa maailman uhreihin ja riistäjiin. Feminismin mukaan naiset ovat järjestään uhreja, miehet riistäjiä. Feminismi syyllistää kaikki miehet ja väittää, että kaikki naiset ovat uhreja. Feminismi on siis joustamaton maailmankuva, joka jakaa ihmiset kahtia ja asettaa siten naiset ja miehet toisiaan vastaan.

Tämä premissi ei perustu todellisuuteen, jossa (kuten Mia Haglund asiallisesti muistuttaa) feminismejä ja painopisteitä on itse asiassa monta. Suomalaisessa keskustelussa ja etenkin feminismin kritisoinnissa tunnutaan usein olevan täysin tietämättömiä eräästä niinsanotun kolmannen aallon feminismin peruspilarista, nimittäin intersektionaalisuudesta. Kallistumatta tässä kirjoituksessa liikaa teorisoinnin ja usein (turhia) epäluuloja herättävän ”akateemisen kielenkäytön” puolelle, kiteytettäköön käsite seuraavasti: yksilön asemaan ja identiteettin yhteiskunnassa ei vaikuta yksin ja ainoastaan sukupuoli (oli hän sitten mies, nainen, transsukupuolinen tai hermafrodiitti), vaan myös sellaiset tekijät kuten etninen tausta, ikä, luokka sekä seksuaalinen suuntautuminen. Toisin sanoen ajatus siitä, että maailma voidaan mustavalkoisesti jakaa kahteen kategoriaan (mies/nainen, riistäjä/riistetty), on jo pitkälti poistunut feminismistä, muun muassa intersektionaalisuuden käsitteen kehittymisen myötä.

Kun esimerkiksi Mankkinen syytti Ruotsin Feministiskt Initiativ-puoluetta ei-valkoisten ja musliminaisten oikeuksien nonsaleeraamisesta, hän  käytännössä (ja tietämättään) syytti sitä intersektionaalisuuden puutteesta. Mankkisen mukaan valkoinen länsimainen feministi ei ”poliittisen korrektiuden” nimissä ota huomioon sitä problematiikkaa, joita etninen tausta ja uskonto tuovat naisen asemaan, vaikka postmoderni feminismi (jota Feministiskt Initiativ Ruotsissa edustaa) nimenomaan on ottanut asiakseen paneutua uskonnoissa ja kulttuuriperinteissä heijastuviin miehisiin valtarakenteisiin ja siihen, miten ne globalisaation myötä nousevat näkyviksi ongelmiksi myös länsimaissa. Toisin sanoen Mankkisen kirjoituksen kärki ei osu hänen kuvailemaansa puolueeseen, vaan kohdistuu sitä vastoin pikemminkin liberaalia feminismiä vastaan - joskin kirjoittajan tietämättömyys kritiikkinsä varsinaisesta kohteesta saatikka aiheeseen liittyvästä perusterminologiasta ei ole omiaan lisäämään argumentoinnin vankkuutta. Viime kuukausina nähty feminismiin kohdistuva kritiikki olisi yleisesti ottaen vakavammin otettavissa, jos Mankkinen ja muut tietäisivät, mitä tarkalleen ottaen kritisoivat. Pelkkä ylimalkainen viittaus ”feminismiin” tai "feministeihin" ei vuonna 2015 enää riitä.

Oman tulkintani mukaan vaikuttaa siltä, että Suomessa ymmärretään ylipäänsä koko ”feminismi”-sana nimenomaan liberaalifeminisminä, joka siis todellisuudessa on vain yksi monista feminismin muodoista. Lisäksi itse tulkintanäkökulma vaikuttaa olevan liberaali, toisin sanoen yksilöön nojaava. Enbuske menee tässä niinkin pitkälle, että kutsuu koko rakennekeskustelua turhaksi, koska lopulta jokainen on oma, rakenteista riippumaton yksilönsä. Ukkola puolestaan pitää kiinni ”todellisiin, rakenteellisiin ongelmiin” keskittymisestä, mutta väittää samaan hengenvetoon ettei median ylläpitämällä sanastolla ja kuvastolla ole niiden kanssa mitään tekemistä, koska lopulta ne rakenteet kyllä korjaantuvat ikäänkuin itsestään.

On todella hämmentävää, että viestinnän alalla ja vielä toimittajana toimiva Ukkola niin kärkäästi haluaa kiistää sanojen merkitysten ihmisten välisessä valta-asetelemassa ja identiteettien ja stereotyyppien muodostumisessa.

Se, että Ilta-Sanomien lööpeissä Oscar-ehdokasta kutsutaan ”äidiksi” ei ole naisia halventavaa kielenkäyttöä sen takia, että äitiydessä sinänsä olisi mitään loukkaavaa. Äitiys on kuitenkin arvollisesti ladattu termi, jonka esiintuominen siihen suoranaisesti liittymättömässä asiayhteydessä ohittaa henkilön saavutukset ja osaamiset. Samaa ilmiötä ei ole nähtävissä toisen sukupuolen kohdalla, kuten Sivuääniä-blogissa humoristisesti vaalien alla muistutettiin.

Vaaleanpunaiseen tutuun sonnustautuminen ja ”tytöttely” ei ole naisia halventavaa sen takia, että tyttöydessä sinänsä olisi mitään loukkaavaa tai että tyttöä ei saisi kutsua tytöksi. Tyttöys on kuitenkin sekin arvollisesti ladattu termi, joka Koffin kuvassa yhdistyi heikkouteen ja häviämiseen. Moisesta ”triviaalista ajattelemattomuudesta”  saavat tuta paitsi tytöt jotka pienestä pitäen joutuvat ujutetuksi altavastaajan asemaan, myös ne pojat, jotka mielellään pukeutuisivat siihen tutuun tai jotka eivät välttämättä ole niin kiinnostuneita siitä miehen roolista, jota pukukopissa ja Koffin mainoksissa heille tyrkytetään.

Sillä, miten sanat ja niiden käyttö muokkaavat käsitystämme toisistamme, on kauaskantoiset vaikutukset juuri niihin rakenteisiin, joihin toimittaja Ukkola haluaisi keskittyvän kielenkäytön, kuvien ja semantiikan sijasta.

”Hermostumalla joka jumalan risahduksesta” feministi sortuu Ukkolan mukaan jonninjoutavaan ajanhukkaan, vaikka kyseessä on varsin validi semantiikkaan puuttuva yhteiskunnallinen mediakritiikki, jota ilman moni yhteiskunnallinen edistysaskel tasa-arvoisempaan suuntaan jäisi ottamatta.

Siispä, siskot ja veljet! Pitäkäämme kriittinen mieli valppaana niin muiden ihmisten kuin myös omien tottumuksiemme ja kielenkäyttömme suhteen. Loukkaantukaamme, hermostukaamme ja kytätkäämme yhteiskunnallista keskustelua, niitä sanoja ja termejä joita me kaikki usein ajattelemattomasti, mutta joskus myös tahallisesti viljelemme. Pitäkäämme silmällä toimittajia, mediaa sekä ihmisten välistä sanallista kommunikaatiota jatkossakin.  Huumorintajulla ja paksulla nahalla varustettuina, tietenkin - kuten tähänkin asti.

]]>
33 http://riittaitakyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195475-mika-suomalaisessa-tasa-arvokeskustelussa-mattaa#comments Kotimaa Feminismi Kritiikki Mediakritiikki Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Tue, 19 May 2015 15:00:36 +0000 Riitta Itäkylä http://riittaitakyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195475-mika-suomalaisessa-tasa-arvokeskustelussa-mattaa